rrock'n roll child

maanantai 16. syyskuuta 2024

Blogihaaste

Löysin tämmösen haasteen jostakin blogista, ja ajattelin tehdä tämän itsekkin. 

1. Olen syntynyt... Tampereella. 

2. Pienenä olin varma, että isona minusta tulee... prinsessa tai valokuvaaja :D Tallessa on vieläkin kuva jossa mulla on kruunu päässä ja leikkikamera kaulassa. 

3. Parhaat piirteeni ovat... järjestelmällisyys, rauhallisuus ja se että osaan kuunnella.

4. Viimeisin sisustusostokseni on...  pari koria ja sellanen rahin päällinen Jyskistä. Kävin lauantaina myös Ikeassa, sieltä lähti kaikenlaista mukaan. 

5. Haluaisin matkustaa... vähän kaikkialle. Matkakuume on läsnä. Muun muassa Lontoo on sellanen paikka jossa haluaisin vielä joskus käydä.


6. Suosikkijuomani on... erilaiset limut. :D Tällä hetkellä tykkään erityisesti etelän hedelmät- ja vadelmalimusta. 

7. Lempiruokani on... salaatit. Ja varsinkin kana -ja tacosalaatti, nam! Myös tortillat ja spagetti on lemppareita.

8. Viikonloppuisin herkuttelen... milloin milläkin. Ehkä eniten dipattavilla, rakastan dipata kurkkua ja porkkanaa, välillä myös sipsiä. Karkkiakin tulee syötyä viikonloppuisin. 

9. Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti, ovat... en kovin säännöllisesti seuraa blogeja mutta pari lempparia joita tulee välillä luettua on Disneyn lumoa ja Elokuvan taikaa.

10. Kirjat, joita olen lukemassa nyt, ovat... Freja Nicole Woolfin Älä koskaan luota kaksoseen. Hyvin hauska ja koukuttava kirja!


11. Lempilajini kirjallisuudessa on... YA, eli young adult, sekä psykologiset trillerit. 

12. Suosikkisovellukseni kännykässä ovat... Whatsapp, Instagram ja Tiktok, niitä tulee muutenkin käytettyä eniten. Ainiin ja Snapchat.

13. Kahvini juon... en juo kahvia.

14. Viikkorutiineihini kuuluvat... siivoilua sekä mummilla että omassa kämpässä. Kaupassa käyntiä. Pajalla pari kertaa viikossa. Eipä kai mitään sen kummosempaa :)

15. Viimeisin elokuva, jonka olen nähnyt elokuvateatterissa... oliskohan ollut Inside Out 2. 


16. Rentoutuakseni... kuuntelen musaa, katson leffoja/sarjoja tai asmr-videoita. Makaan sohvalla tai sängyllä.

17. Lemmikkieläimeni... niitä ei ole. Siskolla on kyllä marsu joka asuu nyt porukoiden luona ja jota käyn välillä moikkaamassa. Joskus omistettiin siskon kaa yhteinen marsu mut siitä on aikaa.

18. Lempivuodenaikani on... ehdottomasti kesä. Ihanaa kun sillon on lämmintä ja valoisaa.

19. Ruokabravuurini on... varmaankin ne salaatit, niitä on helppo tehdä. 

20. Lempimusiikkiani on... rock ja metalli. Tykkään kyllä kuunnella välillä muutakin, mutta nuo kaks genreä on eniten lähellä mun sydäntä.


Tämmönen haaste :)

sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Mökkiviikonloppu

Moi!

Tuli vietettyä ihanan rento viikonloppu mökillä. En ollu pitkään aikaan käynyt mökillä joten oli kyllä kiva päästä mökkeilemään. Lähdettiin porukoiden kaa jo torstaina, tuli vähän pidempi viikonloppu.

Viikonlopun aikana saunoin joka ilta. Uimaan olisi ollut kiva päästä, mut vesi oli liian matalalla ja järvessä oli levää. Mut tuli sit muuten istuttua laiturilla ja myös mökin terassilla. Luin kirjaa, kävin äidin kaa kävelyllä, söin hyvin (karjalanpaistia, grillimakkaraa ja kaikkea muuta hyvää), katseltiin mm. Vain elämää ja Masked Singeriä. Kuunneltiin musaa ja kunhan nautittiin mökkeilystä. Tulee niin harvoin käytyä mökillä joten kyllähän siitä pitää nauttia aina kun pääsee. Teki niin hyvää päästä mökille ja olo on todellakin rentoutunut. Tämmöset viikonloput on oikein kivoja!




























keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Vauhti Kiihtyy 2024 - päivä 2



Kakkos(tirsk)päivän aika. Päivällä oli oikein kiva ilma, aurinko paistoi ja oli lämmin. Mentiin kavereiden kaa alueelle kun Bat & Ryyd aloitti. Jälleen hauska keikka, ja tuli saatua yhteiskuva Batin kaa keikan jälkeen :D 


Tämän jälkeen katottiin Ressu Redford. En ollu moneen vuoteen nähny Ressua joten olin odottanu tätä. Oli kyllä huippu keikka! Tuttuja biisejä ja moni muukin näytti tykkäävän keikasta. Aloin jopa harkitsemaan menisinkö kattomaan Ressua talvella kun esiintyy Tampereella sillon.. Ressun biisit bängää.





Sitten olikin hyvä aika syödä. Nugetit ja ranet oli hyvä combo. Siinä oli hyvää aikaa istuskella muutenkin kun seuraavaan esiintyjään oli aikaa.


Sitten esiintyi Turmion Kätilöt! Näitäkin olin tottakai odottanut. Harmi vaan että sää muuttui ja taivas repesi jälleen ja vettä tuli taas aivan kaatamalla. Joten sinne meni se keikka sitten, ehdittiin yksi biisi kuulla ennen kun oli pakko lähteä suojaan. Sadetakki ei hirveesti auttanut siinä tilanteessa kun vesi meni läpi ja vaikka oli maiharit, vesi tuli niidenkin läpi ja sukat oli litimärät. Lähdettiin Kaleen hakemaan juotavaa ja pidettiin sadetta Kalen katoksessa.  

Kuvat kaverin ottamia



Sade ei meinannut hellittää, oli kylmä joten päätettiin luovuttaa festareiden suhteen. Lähdettiin kaverille kuivaamaan vaatteita ja sit siskolle etkoileen ennen baariin menoa. Kyllähän se ketutti kun missasi vähän Kätilöitä ja loppuillasta olisi esiintynyt Popeda ja Battle Beast. :( Että joo, ei nyt menny putkeen tämä festariviikonloppu sään takia. Onneksi positiivista on se, että ehti edes jotain esiintyjiä näkemään ja meidän epäviralliset jatkot oli ihan kivat. Ja oli hyvä festariseura!

Kiitos seuralle ja esiintyjille! Jospa ensi vuonna parempi tuuri.