rrock'n roll child

maanantai 23. helmikuuta 2026

Rento viikonloppu

Moikka!

Mulla oli ihanan rento viikonloppu. 

Perjantaina käytiin siskon, kummitytön ja kaverin kanssa samassa kylpylässä jossa käytiin viime syksynä. Oli taas ihanaa lillua uima-altaassa ja poreammeessa, saunakin oli jälleen kiva. Täytyy taas joku kerta mennä uudelleen, tuossa kylpylässä viihtyy niin hyvin! Taidettiin olla siellä jopa kolme tuntia. Kun pääsin kylpylästä kotiin, tein salaatin ja kattelin illan voicejakson. Siinähän se perjantai meni mukavasti. 

Lauantaina kaveri tuli mulle yöksi ja pidettiin pitkästä aikaa kahdestaan koti-ilta. Käytiin päivällä kaupassa hakemassa bursa-ainekset ja muitakin herkkuja. Tehtiin siis burgerit iltapalaksi. Taas himoitsen niitä, ne oli vaan niin herkullisia. Laitettiin väliin pihvit, salaattia, tomaattia, ananasta, cheddarjuustoa ja majoneesia. Nam! Käytiin myös saunassa, tehtiin kasvonaamiot ja katteltiin nostalgisia leffoja. Oikein ihana koti-ilta!




Eilen kävin vähän kävelemässä ulkona, kun oli niin hyvä ilma. Aurinko paistoi ja arboreetumilla oli aika paljon ihmisiä. Aurinko sai ihmiset ulos. Auringosta ja lintujen laulusta tuli hyvä fiilis, kevät ei oo kaukana. Ulkoilu teki hyvää. 











Ulkoilun jälkeen vietin aikaa kummitytön kanssa, ja illalla kattelin taas voicee. Tämmöset rennot viikonloput on ihan parhautta. Vaikka on niitä keikka- ja bileviikonloppujakin tulossa, säilyy balanssi :D

torstai 19. helmikuuta 2026

Siilinkarin majakalla

Moi!

Tuli eilen käytyä ekaa kertaa tänä talvena Siilinkarin majakalla. Oli ihana ilma kun aurinko paistoi ja reitti majakalle oli juuri sopiva vaikka kaveri väittikin muuta :D Oli kiva kävellä pitkästä aikaa jäällä ja majakalle päästyämme syötiin makkarat. Jos joku ei ole vielä käynyt Siilinkarilla niin kannattaa ihmeessä käydä!

https://hikingtravelhit.fi/siilinkarin-talvikahvio/










maanantai 16. helmikuuta 2026

Uniklubi @ Viihdemaailma Ilona 14.2.2026

Moikka!

Lauantaina oli ystävänpäivä ja sitä tuli vietettyä Uniklubin keikalla parhaan kaverin kanssa. Olipa kiva päästä näkemään Uniklubia pitkästä aikaa. Bändin toinen albumi Kehä täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja sitä juhlittiin tämmösellä pienellä kiertueella. Bändi oli esiintynyt edellisiltana Helsingin Tavastialla saman kiertueen merkeissä. Kehä on kyllä yksi bändin parhaimpia levyjä, ja oli kiva kuulla tämän levyn biisejä keikalla sekä tietenkin muitakin biisejä. Mun omat lempparibiisit Kehä-albumilta on Kiertää kehää, Huomenna, Lasinsirpaleilla, Kaikki mitä mä annoin ja Tuhka. Varsinkin Tuhka oli niin ihana kuulla illan aikana, en edes muista olinko kuullu sitä koskaan livenä, tai jos olin niin siitä oli todella pitkä aika. Se on niin upea kappale. Muutenkin oli ihan hyvä meininki, tuli jorattua ja laulettua täysiä biisien mukana. Vaikka mielestäni Ilona ei oikein ole oikea keikkapaikka Uniklubille. Keikka oli loppuunmyyty ja oli niin paljon väkeä et hyvä kun mahtui edes heilumaan paikallaan. Uniklubi on kuitenkin sen verran iso bändi, että sille olisi sopinut joku muu paikka kuin yökerho.. Mutta tulipahan käytyä ja keikka oli kyllä muuten ihana. Kiitos Uniklubille ja seuralle ❤️









maanantai 9. helmikuuta 2026

Taidetta isolla kirkolla

Moi!

Käytiin kaverin kanssa viime perjantaina Helsingissä. Mentiin Joel Hokan ja Tuukka Fältin Art Out Of Misery-näyttelyn avajaisiin. Olin innolla odottanut tätä reissua, oli kiva päästä näkemään Joelin ja Tuukan taidetta ihan omin silmin paikan päälle.

Meidän bussi starttasi kahden maissa ja olipahan upeat maisemat Helsinkiin matkatessa. Osui todella hieno sää tolle päivälle.



Osuttiin hyvään aikaan Kamppiin, sillä siellä jaettiin ilmaisia juomia ja pääsi myös pyöräyttämään onnenpyörää. Voitin siitä kans juoman, ja huomasin että siellä mainostettiin uutta Luottomies-elokuvaa. Paikan päällä oli tuon leffan näyttelijät Ilkka Villi, Kari Ketonen sekä Antti Luusuaniemi. Heidän kanssa sai ottaa kuvan joten mehän mentiin kaverin kanssa ottamaan kuva! Olipahan hauska ylläri. Eka Luottomies-elokuva oli mielestäni aika hyvä, joten täytyy ehdottomasti nähdä toi Lepoloma-leffa joku kerta. 

Sitten suunnattiin kohti näyttelyä. Näyttely oli Ars Longassa, mikä on aika pieni paikka, ja jonne oltiin odotettu paljon väkeä ja ajateltiin et sinne on varmasti jo pitkä jono. Mut ei se jono nyt niin pitkä ollutkaan, odoteltiin noin puolisen tuntia että ovet avataan muille kävijöille. Onneksi oli hyvin vaatetta eikä ollut liian kylmä odotellessa. Sit odotus palkittiin ja päästiin katsomaan teoksia. Ja olihan ne upeita! Joel ja Tuukka on älyttömän lahjakkaita taiteilijoita. En osaa edes sanoa mikä oli näiden paras teos, kaikki oli niin hienoja ja teoksia jäikin mielellään kattelemaan pidemmäksi aikaa. Luulin eka et osa joutui jäämään ulos, mut hyvin kaikki mahtuikin näyttelytilaan. Jätettiin kaverin kanssa nimet vieraskirjaan ja onniteltiin tästä näyttelystä. Ja olihan nämä taiteilijat itse paikan päällä. Oli kiva tavata Joelia pitkästä aikaa ja ottaa kuva. Nappasin myös julisteen mukaan jossa on Joelin ja Tuukan nimmarit. Oikein onnistunut näyttely, kiitos vielä! Näyttely on esillä 1.3.2026 asti, kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa! 

https://www.arslonga.fi/











Näyttelyn jälkeen käveltiin ja kuvailtiin hetken aikaa ulkona ja mentiin sit syömään. Ehdittiin vähän shoppaillakkin.








Tämmöset lähti mukaan Helsingistä. Kampin K-Supermarketista Stranger Things-karkkia, yllätyin et tämmösiäkin on. Toi Remix-pussi oli tarjouksessa ja Tigerista lähti mukaan noi valotaulun kirjaimet. Ja alla ne juomat mitä jaettiin Kampissa ja minkä voitin myös onnenpyörästä. Ei ihan hirveesti tullu ostettua mitään mut ihan hyvä :D
Oltiin Tampereella vasta 00:20, kyllä muuten maistui uni ton reissun jälkeen. Oli kuitenkin tosi mahtava reissu!