Moi!
Olipas ihanaa päästä keskiviikkonakin kuuntelemaan hyvää livemusaa. Ihana Michael Monroe esiintyi silloin Tampereen G Livelabissa. Siitä olikin aikaa kun olin viimeksi ollut Monroen keikalla, joten oli niin kiva päästä nauttimaan tämän keikasta. Keikka oli melkein loppuunmyyty, mutta mielestäni keikkapaikka ei ollut silti kovin ahdas, mahtui hyvin seisomaan ja vähän joraamaan. Olisi ollut myös istumapaikkoja, mutta ne oli täynnä, ja tykkään enemmän seisoa keikoilla. Tykkään kyllä Livelabista, on niin tunnelmallinen paikka ja siellä on hyvä akustiikka.
Kyseessä oli akustinen soolokeikka. Michael kutsui jossain kohtaa lavalle Mickey Cranen, joka oli oikein hyvä lisä lavalle ja hänen ja Michaelin soitto oli myös upeeta kuultavaa. Parin tunnin settiin mahtui niin Hanoi Rocksin, Demolition 23 kuin Michaelin omaa soolotuotantoa. Kuultiin myös parit coverit. Biisit toimi niin hyvin akustisenakin. Oli todella hieno tunnelma ja illan kruunasi kuva Michaelin kanssa. Pitkästä aikaa pääsi tapaamaan häntä kun tuli moikkaamaan faneja keikan jälkeen. Sain myös nimmarin käteen. Oli niin onnistunut keikkailta jälleen ja oli todella kiva piristys keskellä viikkoa. Kiitos Michael ja Mickey!











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti