keskiviikko 25. helmikuuta 2026
maanantai 23. helmikuuta 2026
Rento viikonloppu
Moikka!
Mulla oli ihanan rento viikonloppu.
Perjantaina käytiin siskon, kummitytön ja kaverin kanssa samassa kylpylässä jossa käytiin viime syksynä. Oli taas ihanaa lillua uima-altaassa ja poreammeessa, saunakin oli jälleen kiva. Täytyy taas joku kerta mennä uudelleen, tuossa kylpylässä viihtyy niin hyvin! Taidettiin olla siellä jopa kolme tuntia. Kun pääsin kylpylästä kotiin, tein salaatin ja kattelin illan voicejakson. Siinähän se perjantai meni mukavasti.
Lauantaina kaveri tuli mulle yöksi ja pidettiin pitkästä aikaa kahdestaan koti-ilta. Käytiin päivällä kaupassa hakemassa bursa-ainekset ja muitakin herkkuja. Tehtiin siis burgerit iltapalaksi. Taas himoitsen niitä, ne oli vaan niin herkullisia. Laitettiin väliin pihvit, salaattia, tomaattia, ananasta, cheddarjuustoa ja majoneesia. Nam! Käytiin myös saunassa, tehtiin kasvonaamiot ja katteltiin nostalgisia leffoja. Oikein ihana koti-ilta!
Eilen kävin vähän kävelemässä ulkona, kun oli niin hyvä ilma. Aurinko paistoi ja arboreetumilla oli aika paljon ihmisiä. Aurinko sai ihmiset ulos. Auringosta ja lintujen laulusta tuli hyvä fiilis, kevät ei oo kaukana. Ulkoilu teki hyvää.
torstai 19. helmikuuta 2026
Siilinkarin majakalla
Moi!
Tuli eilen käytyä ekaa kertaa tänä talvena Siilinkarin majakalla. Oli ihana ilma kun aurinko paistoi ja reitti majakalle oli juuri sopiva vaikka kaveri väittikin muuta :D Oli kiva kävellä pitkästä aikaa jäällä ja majakalle päästyämme syötiin makkarat. Jos joku ei ole vielä käynyt Siilinkarilla niin kannattaa ihmeessä käydä!
https://hikingtravelhit.fi/siilinkarin-talvikahvio/
maanantai 16. helmikuuta 2026
Uniklubi @ Viihdemaailma Ilona 14.2.2026
Moikka!
Lauantaina oli ystävänpäivä ja sitä tuli vietettyä Uniklubin keikalla parhaan kaverin kanssa. Olipa kiva päästä näkemään Uniklubia pitkästä aikaa. Bändin toinen albumi Kehä täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja sitä juhlittiin tämmösellä pienellä kiertueella. Bändi oli esiintynyt edellisiltana Helsingin Tavastialla saman kiertueen merkeissä. Kehä on kyllä yksi bändin parhaimpia levyjä, ja oli kiva kuulla tämän levyn biisejä keikalla sekä tietenkin muitakin biisejä. Mun omat lempparibiisit Kehä-albumilta on Kiertää kehää, Huomenna, Lasinsirpaleilla, Kaikki mitä mä annoin ja Tuhka. Varsinkin Tuhka oli niin ihana kuulla illan aikana, en edes muista olinko kuullu sitä koskaan livenä, tai jos olin niin siitä oli todella pitkä aika. Se on niin upea kappale. Muutenkin oli ihan hyvä meininki, tuli jorattua ja laulettua täysiä biisien mukana. Vaikka mielestäni Ilona ei oikein ole oikea keikkapaikka Uniklubille. Keikka oli loppuunmyyty ja oli niin paljon väkeä et hyvä kun mahtui edes heilumaan paikallaan. Uniklubi on kuitenkin sen verran iso bändi, että sille olisi sopinut joku muu paikka kuin yökerho.. Mutta tulipahan käytyä ja keikka oli kyllä muuten ihana. Kiitos Uniklubille ja seuralle ❤️



















































