Tarina: Keikkahulluus

Ennen kuin kerron tämän tarinan:

Oon tekemässä muuttoa ja oon pakatessa löytänyt vanhoja vihkoja joihin oon kirjoitellut tarinoita, runoja yms. Löysin tämmösen keikkatarinan yhdestä mun vihkosta. En enää muista että onko tämä tapahtunut just mulle vai oonko keksinyt tämän päästäni. Oon ollut paljon nuorempi tarinaa kirjottaessa joten en oo välttämättä kauheesti miettiny miten kirjoitan :D  Mutta mennään nyt itse tarinaan!

Täpötäysi ja loppuunmyyty Pakkahuoneen keikka. Liput ostettu jo pari kuukautta sitten ennen keikkaa.

Olen odottanut jonossa noin kaksikymmentä minuuttia. Edessäni seisoo muutama hyvännäköinen rokkari. Kello on viisi yli seitsemän ja minulla alkaa olla kylmä. Syystuuli puhaltaa. Minulla on vain nahkatakki, jonka alla on KISS-paita. Minulla on myös ihanat legginssit, jotka äiti osti minulle Tuurista viime vuonna. Silmäni alkavat vuotaa pienen väsymyksen ja kylmyyden takia. Katson taakseni ja huomaan, että jono ylettyy jo Tullintorin kauppakeskukselle asti. En ole kyllä yhtään kateellinen jonon hännillä oleville. Katson uudestaan kännykkäni kelloa. Se näyttää olevan viisitoista minuuttia yli seitsemän. Ovien olisi pitänyt aueta vartti sitten. 

Pian ovet aukeavat ja ihmiset rynnistävät sisään. Lipun näyttäminen, takki narikkaan, laukkutarkastus, jonka jälkeen etsin paikkani eturivistä. Vasen puoli, koska olen aina ollut sillä puolella, ja jotta näen enemmän basistia. Alan hiplaamaan hermostuneena converse-laukkuni etutaskun vetoketjua. Jännittää. Katson taakseni ja huomaan täpötäyden yleisön. Huomaan myös kojun, jolla myydään bändin fanitavaraa. T-paitoja, toppeja, huppareita, kangaskasseja, pipoja, pinssejä... Käyn äkkiä kyseisellä kojulla. Päädyn ostamaan bändin pari pinssiä, jotka ovat vain euron kappale. Sen jälkeen palaan takaisin eturiviin. Minua jännittää niin paljon että minun on tekstattava siitä hyvälle ystävälleni. Pian sen jälkeen kajareiden musa hiljenee ja valot sammuu. Taustanauha alkaa pyöriä ja lavan valot kirkastavat taustakankaan. Pian rumpali, basisti ja kitaristi kapuavat lavalle ja yleisö alkaa huutamaan.

Eka kappale pärähtää käyntiin ja bändin laulaja hyppää lavalle. Alan taputtamaan ja laulamaan biisin mukana. Kitarasoolon jälkeen yleisö villiintyy entisestään. Otan kamerallani ainakin viisi kuvaa. Kuvat näyttävät mielestäni onnistuneilta ja jätän kamerani hetkeksi rauhaan. Tuntuu että leijun ilmassa. Musiikki vie minut mukanaan. Lattia tärisee. Tunnen yhteenkuuluvuutta muiden ihmisten kanssa. 

Oloni on täydellinen. Jalkani ja käteni hakkaavat rytmissä musiikin. Laulaja heittää paidan pois ja meinaan pyörtyä. Otan tukea viereisestä aidasta. 

Pian on encoren vuoro, ja bändi poistuu hetkeksi lavalta. Yleisö alkaa huutamaan WE WANT MORE! Huudan yleisön mukana ja hakkaan käsiäni yhteen. Hetken kuluttua bändi palaa lavalle ja yleisö huutaa villisti. Bändi soittaa vielä kaksi kappaletta. Viimeisen kappaleen jälkeen yleisö puhkeaa valtaviin suosionosoituksiin. Bändi kiittää ja kumartaa. Rumpali heittää rumpukapulansa yleisön joukkoon. Joku onnekas sai ne. Kitaristi heittää yhden plektran, ja joku anniskelualueen puolelta saa sen kiinni.

Yleisö alkaa matelemaan kohti narikkaa. Otan takkini ja menen ovesta ulos. 

Olen juuri poistumassa asematunnelin suuntaan, kun huomaan tutun näköisiä ihmisiä. Bändin jäsenet ovat tulleet ulos ja heidän ympärillään pyörii fanilauma. Liityn fanilaumaan, ja kysyn rohkeasti, pääsenkö kuvaan koko bändin kanssa. Se sopii, ja pyydän erästä tyttöä ottamaan kuvan meistä. Tiivistämme ja tunnen laulajan käden olkapäälläni. Olen hieman jännittynyt, mutta kuvasta tuli kuitenkin hyvä. Kiitän bändiä ja saan heiltä vielä ihanat halit. Laitan kameran laukkuuni ja lähden kävelemään kohti pysäkkiä. Bussi tulee melko nopeasti ja lysähdän väsyneenä bussin peräpenkille. 

Kaivan kamerani laukusta ja selaan illan kuvasaldoa. Yksi pakollinen peilin kautta otettu kuva ennen kuin lähdin, yksi kuva jonosta ja lipusta. Neljäkymmentä kuvaa bändistä ja yksi yhteiskuva. Tunnen itseni onnelliseksi, ja tirautan parit onnenkyyneleet. Rakastan keikkoja.

Tämmöinen tarina tämä oli! 

JOULUKALENTERI - LUUKKU 15: Jouluinen tarina

Moi! Löysin kaapin kätköistä yhden tarinan mitä ollaan melkein aina luettu jouluaattona. Joten ajattelin jakaa kyseisen tarinan myös tänne, toivottavasti tykkäätte!

Tontun joulu

Jo kauan ennen Joulupukkia oli tonttu mukana joulun vietossa. Joulua tietysti vietettiin Kristuksen syntymisen muistoksi mutta se oli myös viljavuoden lopettamisen juhla eikä silloin talon hyvää haltijaa sopinut unohtaa; siitähän juuri riippui millainen sato oli ollut ja millainen se seuraavana vuonna tulisi olemaan.
Eräässä talossa oli saunatonttu nimeltä Manu. Joulu oli Manulle mieluinen juhla, tonttu kun sattui olemaan hyvän ruoan ystävä. Monta kertaa vuoden mittaan kuulivat talon eläimet kuinka Manu hiippaillessaan karjasuojissa yöllisillä tarkastuskierroksillaan puheli itsekseen: "Tulispa taas joulu, että sais yölläkin syödä." Jouluyönä näet kaikki jouluruoat jätettiin pöytään niin, että tontun sopi siitä käydä pistelemässä herkkupaloja suuhunsa.
Joulu oli taas tullut. Talon väki heräsi tavallista aikaisemmin aamulla. Työt haluttiin saada mahdollisimman nopeasti tehtyä, että päästäisiin ajoissa joulun viettoon. Hevoset ruokittiin ja lehmät lypsettiin. Puhtaat oljet vaihdettiin navettaan ja talliin. Emäntä suoritti viimeisiä jouluruokien valmisteluja. Isäntä kantoi sisään puhtaita, tuoksuvia olkia ja levitti ne pirtin lattialle. Kelpasi siinä lasten temmeltää. Pirtti koristettiin olkisilla pukeilla ja himmeleillä, ja vaari oli veistänyt kauniita Tuomaan-ristejä pöytäkoristeiksi. Sauna pantiin lämpiämään aikaisin sillä kaikkien talon väkien piti saunoa hyvissä ajoin ennen hämärän tuloa. Linnuillekin laitettiin kaunis keltainen lyhde pihamaalle ja heitettiin jyviä riihen portaille.
Saunatonttu Manu seurasi väen touhua ja odotti malttamattomana ihmisten saunaan menoa. Tapana näet oli ollut jo ammoisista ajoista lähtien, että joulun ateria katettiin pöytään ennen saunomista, niin että haltija saisi ensimmäisenä käydä maistelemassa herkkuja.
Ennen pitkää ihmiset sitten menivätkin saunaan. Jännittyneenä livahti Manu pirttiin. Uusien olkien ja leipomisten tuoksu miltei tyrmäsi vanhan tonttu-ukon. Se oli joulun tuoksu. Oi miten kaunista pirtissä olikaan. Kaikki nuo himmelit ja ristit ja kotitekoiset kynttilät, ja ihana juhlapöytä... Se Manua sittenkin kiinnosti kaikkein eniten. Valkoinen lakana oli levitetty pöydälle ja sen päälle oli katettu yltäkylläinen ateria...
Oli vehnäsiä, limppuja, voita, suunnaton juusto, maitoa, saunansavussa palvattua lihaa, puuroa, rinkeleitä, olutta ja herkullisesti tuoksuvaa lanttulaatikkoa. Olipa vielä isännän kaupunkimatkaltaan tuomaa rintasokeriakin. Silmät pyöreinä ja vesi kielellä katseli Manu tätä ruokien paljoutta. Mistä päästä sitä oikein alkaisi maistella. Hitaasti hän kiersi pöytää ja napsi pieniä suupaloja lihasta, limpusta ja lanttulaatikosta, pistipä makoisan palan rintasokeriakin poskeensa.
Tällä välin talonväki oli jo saunonut, ja Manu kuuli kuinka ihmiset alkoivat palailla tupaan. Kiireen vilkkaa luikahti tonttu ulos. Ihmisillä oli aina hieman kiire pois saunasta, he nimittäin luulivat, että tonttu viskaisi löylyssä vetelehtijät ulos kylmään hankeen. Moinen puhe nauratti Manua. Hänen mielestään väki olisi kernaasti saanut olla saunassa pitempääkin; olisi hänelle jäänyt enemmän aikaa jouluherkkujen maistelemiseen. Mistä lienevät ihmiset mokoman ajatuksen päähänsä saaneet.
Väen päästyä pihamaalta pirttiin hiipi Manu vähin äänin saunaan, missä kipakat löylyt häntä odottivat. Manu vain kiipesi lämpöiseen saunanparveen. Eikä aikaakaan kun partasuu jo veteli sikeitä unia parven pimennoissa. Kyllä jouluna kelpasi olla tonttu.
Talossa väki nautti runsasta jouluateriaansa. Ihmiset uskoivat noihin aikoihin, että jos ruoka loppuu kesken joulunpyhien merkitsee se talon köyhtymistä. Niinpä ruokaa varattiinkin aina runsain määrin.
Aterian jälkeen lapset telmivät puhtailla oljilla ja väki teki kaikenlaisia joulutaikoja, kunnes uni viimein sai voiton juhlijoista.
Keskiyön aikoihn heräsi Manu saunansa parvessa. Kätköstään saunan alta tonttu kaivoi esiin muutaman kynttilän, jotka se oli sinne vuoden mittaan piilottanut, ja tallusti ensin navettaan ja sitten talliin. Pitihän hevosten, lehmien ja lampaittenkin saada kokea joulun tunnelma. Sytytettyään kynttilät se puheli hetken eläimille ja toivotti niille hyvää joulua. Sitten se asteli juhlallisin mielin taloon. Varmistuttuaan siitä, että talonväki todella nukkui, luikahti se pirttiin. Tämä oli Manun joulun kohokohta. Ruoat olivat kaikki pöydällä, ja paksu kynttiläkin oli jätetty tonttua varten palamaan. Hiljaa vanha haltija hiipi pöydän ääreen, otti suuren kulhollisen puuroa, tipautti siihen komean voisilmän ja alkoi hartain mielin pistellä herkkua poskeensa...
Manu oli nähnyt jouluja enemmän kuin osasi laskeakaan mutta aina ne tuntuivat yhtä lämpöisiltä. Siinä vanha tonttu istui joulupirtin hämärissä puurokulho edessään. Oli joulu, ja yölläkin sai syödä.

Loppu.

Joku ei niin järkevä tarina

Mulle iski tänää semmone fiilis, et halun kirjottaa jonku tarinan, ihan huvin vuoks. Kyselin Janskulta aihetta, ja se Janskun antama aihe oli aika omituinen :--D
Mut jos mä siitä nyt jotain selkoo sain, nii kyseessä ois kieroutunu hullu. (ja et se ois oikeesti alieni mut sillä on nauris.asu päällä ja se bailaa diskossa.. Ymmärsinkö oikein? :''D) Mun tarinankerronta ei oo parhaimmasta päästä, ja sori mahdollisista kirjotusvirheistä. Tää ei välttämättä kuulosta kauhee järkevältä :-D. No, kirjotinpa tämmösen tarinan:

"Olipa kerran alieni, jonka nimi oli Seppo, mutta jota kutsuttiin kieroutuneeksi hulluksi. Ja se johtui siitä, että hänellä oli aina jotain kieroa mielessään, ja hänellä ei ollut aivan kaikki muumit laaksossa..

Sitä vaan ei tiedetty mihin ne muumit oli kadonnu. Ehkä ne katos Tylypahkaan, koska niitä ei enää kiinnostanu asua missää pahvilaatikon kokosessa montussa.

Ja mitä tohon kieroiluun tuli, niin alieni keksi joka päivä jotain, mikä sai koko maapallon sekaisin. Hän räjäytti ydinvoimalan koska halusi tulla siitä kuuluisaksi ja koska luuli saavansa siitä supervoimia. Hän myös kehitti sieniä, jotka tuhosivat ihmisten sukkia. Alieni oli myös hieman yksinäinen, koska oli ainoa alieni maapallolla, eikä hän halunnut lähteä sieltä. Ihmisten kiusaaminen oli hänestä hullua ja hauskaa.

Eräänä päivänä alieni lensi pinkillä avaruussukkulallaan kohti sekajäteroskista, koska se oli hänen mielestään muka hullua.  Hän ravisti roskat ja huomasi niiden seassa jotain jännää.. Nimittäin nauris-puvun! Hän rakastui siihen ensisilmäyksellä, ja puki sen päälleen. Hän ajatteli olevansa maailman onnellisin ihmin.... eiku alieni!

Hän rupesi käyttämään pukua joka päivä, koska halusi näyttää naurikselta ja oli mielestään hyvin suloinen tapaus.Vastaan kävelevät ihmiset pitivät sitä naurettavana, mikä sai alienin suunniltaan, ja alkoi kehitellä taas kieroutuneita juttuja. Hän oli kuullut, että koko maapallo juhlii jotain juhlaa, jonka nimeä alieni ei muistanut, mutta juhlaa juhlittaisiin sillä tavalla, että järjestetään maailman suurin disko!  Niimpä alieni päätti, että vie paikan päälle pommin, joka tappaisi ihmiset hetkessä, mutta vain alieni jäisi henkiin. Sitten  hän voisi hallita koko maapalloa, buhahaa!  Idea oli niiin hullun nerokas, että alieni ehti jopa hankkia pommin ennen kuin juhlat ehtivät edes alkaa.

Juhlat alkoivat keskellä yötä. Musiikki pauhasi, kajarit pomppi iteksee, ja alieni tanssi naurispuvussa keskellä tanssilattiaa, koska kukaan muu ei kehdannut tanssia.

Ei, vaikka kaikkien kestosuosikki Leijonaa mä metsästän! soi lujaa taustalla. Niimpä alieni siis bailas siellä yksin, kunnes yhtäkkiä koko paikka räjähti. Ei ollu enää typeriä ihmisiä, niitä ei jaksanu kiusata pienimmillä jekuilla. Vain pelkkä alieni bailas naurispuku päällä ja vieläpä pesäpallomailalla! Timo Soini lensi Marssista takas maapallolle laamojen kanssa, ja liittyi seuraan. Bailabaila!"