rrock'n roll child

keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Hervanta Open Air - päivä 2



Ja taas mentiin! Olin nukkunut aika huonosti, joten haettiin Iltsun kanssa kaupasta energiajuomaa ja lisää syötävää. Suihku, lounas, ehostautumista ja musan kuuntelua. Oltiin kolmen jälkeen alueella ja sisko oli myös messissä. Päivä oli sateinen ja harmaa joten puettiin sadetakit ja siinä säätämisessä mun sadetakki repesi kyynärpäästä. :D Alueella ei ollut vielä hirveesti ihmisiä, mut yllättäen ekan esiintyjän Portion Boysin aikana lavan edusta olikin täynnä porukkaa! Kello oli vasta neljä päivällä ja bändi pisti pystyyn kunnon bileet, ai että oli hienoa nähdä tätä pitkästä aikaa. Heitettiin yläfemmat yhden bändin jäsenen kanssa kun hyppäsi lavalta aidan eteen. Kyllä tällä keikalla vauhti kiihtyi. Perjantaina uudestaan!! Tämä on vaan niin huippu yhtye. Keikan jälkeen syötiin hyvät paninit, sillä jaksoi hyvin koko päivän. 







Sitten oli vuorossa legendaarinen Dingo. Tätä oli mahtavaa fiilistellä hetki eturivissä, ennen kuin taivas repesi kunnolla ja vettä tuli aivan kaatamalla. Vaikka meillä oli sadetakit, vesi meni takin läpi ja oltiin kuin uitetut koirat. Oli pakko lähteä kaljateltalle suojaan. Enpä oo hetkeen ollu festareilla joilla sataa niin paljon, koko alue vaan lainehti. Ostettiin hienot leit. Onneksi sade lakkasi jossain kohtaa ja ehti vielä nauttia lisää Dingon keikasta. 





Seuraavaksi oli vuorossa Petri Nygård. Tätä en ollukkaan nähny ikinä livenä. Tämänkin aikana oli kunnon bileet ja hypittiin mukana. Siis oli kyllä yllättävän hyvä ja hauska keikka, voisin joskus uudestaankin mennä Petrin keikalle!




Sitten vihdoin ihana Jonne Aaron! Tätä mulla oli ollut todella kova ikävä. Niin ihana keikka ettei mitään rajaa. Oli kiva kuulla uusimpiakin biisejä, kuten Olettamuksia mikä on varmaan mun tämänhetkinen lemppari Jonnelta. Tätä keikkaa olisi voinut katsoa ja kuunnella vaikka kuinka pitkään. Onneksi Jonnea pääsee seuraavaksi näkemään viimeistään elokuussa!






Toisen, ja samalla viimeisen päivän päätti Klamydia. Tuli nyt nähtyä ekaa kertaa livenä, ai että miten hyvä tää oli! Siis todella mahtava meininki, bändi oli niin kovassa iskussa. Näitäkin näkee vielä uudestaan tänä kesänä, jessus että en malta odottaa!





Sitten suunnattiin kohti Varjobaaria, sillä siellä oli viralliset jatkot. Juotiin muutamat ja lähdettiin vielä joraamaan Tampereen keskustaan. Siihen aikaan oli jäätävä ukkonen. 

Mutta olipahan mahtavat festarit, jos ensi vuonna on yhtä hyvät esiintyjät niin silloin uudestaan! 

Kiitos festariseuralle <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti