rrock'n roll child

tiistai 21. maaliskuuta 2023

Kätilöitä ja Hönöilyä

Moikka!

Lauantaina oltiin kaverin kanssa taas keikalla. Loppuunmyyty Turmion Kätilöiden keikka Tullikamarin Pakkahuoneella. Jo muutaman kerran bändin nähneenä saatoin kuvitella millanen meininki illan aikana tulee olemaan. Bändi on nyt todella kovassa nosteessa ja joka keikalla on aina tunnelma katossa. Bändiltä ilmestyi tammikuussa uusi albumi, Omen X, jonka ilmestymisen myötä bändi lähti kiertueelle. Bändi on ehtinyt kiertää levyn ilmestymisen jälkeen niin ulkomailla kuin Suomessa. Suomen keikat on ollut todella suosittuja, sillä ne ovat olleet loppuunmyytyjä. Jopa ensi viikonlopun Joensuun ja Jyväskylän keikat on jo myyty loppuun. Uskomattoman hienoa! Tästä linkistä pääsee näkemään Kätilöiden tulevia keikkoja. Bändillä onkin tulossa vielä "ihan muutama" keikka, joten menkäähän ihmeessä tsekkaamaan! 

Mutta palataanpas takaisin lauantaihin.. 

Saruru toimi bändin lämppärinä, mut valitettavasti missattiin tämä vahingossa. Jonottamisessa meni tovi, mut ehdittiin lavan eteen ennen Kätilötä. Vaikka tupa oli täysi niin löydettiin silti tosi hyvä paikka jossa oli tilaa jorata. Ei mennyt kovin kauaa kun intro alkoi soimaan ja bändi ilmestyi lavalle yleisön huutaessa täysiä. Koko Pakkahuone oli jo aivan liekeissä. Uuden levyn avausraita Sormenjälki käynnisti illan setin. Tää biisi on yks mun suosikeista uudelta levyltä. Oli mahtavaa kuulla muitakin tämän levyn biisejä ja kyllä ne vaan kuulosti täydelliseltä livenä! Sekä tietenkin vanhoja hittejä. Innostuin uudestaan Teurastajasta. Tuli kieltämättä kuuma kun jorattiin varmaan joka kappaleen aikana ja on ihme ettei ääni lähtenyt, vaikka tuli myös laulettua kovaa. Että kun oli hauskaa ja niin hieno keikka!








Ilta ei suinkaan loppunut tähän. Istuttiin hetki Klubin puolella, jonka jälkeen lähdettiin vielä Hönöön katsomaan toista keikkaa. Siellä esiintyi Bad Apples joka esitti jälleen Guns N' Rosesin hittejä. Olipas ihanaa nähdä tätäkin bändiä taas. Taitaa olla jopa mun lempi coverbändi. Hönössäkin oli mukavasti porukkaa ja bändi viihdytti yleisöä jopa huimat kaksi tuntia! Mut kyllä tykkäsin ja ihailin taas laulajan ääntä. Näiden keikoilta ei kyllä ikinä energiaa puutu, vitsit tää on huikee. Suosittelen todellakin tsekkaaman myös tämän livenä!




Kiitos illan bändeille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti