rrock'n roll child

maanantai 26. lokakuuta 2020

Noora Louhimo Duo @ Pub Goljat

Moi!

Ihana Noora Louhimo esiintyi lauantai-iltana Pub Goljatissa, Kaukajärvellä. Mulle täysin tuntematon paikka mut onneks löysin perille. Olin jo hyvissä ajoin liikkeellä, sillä lipunmyynnin oli tarkoitus alkaa puoli seiskalta ja paikalle otettiin vain rajallinen määrä porukkaa. Näin illan aikana tuttuja ja pari läheisempääkin kaveria joita oli todella mukava nähdä pitkästä aikaa. Tääkin on aina ihanaa keikoilla tai ylipäätään viihteellä et tapaa sellaisiakin ihmisiä joita näkee muuten harvoin. Ihanan seuran lisäksi nautin myös tietenkin itse keikasta. JC Halttunen oli Nooran seurana lavalla ja keikan aikana kuultiin taas akustisesti kaikkia mahtavia biisejä. Nooran omaakin tuotantoa on aina kiva kuulla, vitsit että se vaan kuulostaa niin hyvältä. Tuli vähän jorattua biisien mukana ja meininki oli muutenkin kohdillaan. Selitin keikan jälkeen innoissani Nooralle et tuun kattomaan Battle Beastia marraskuussa, joten se taitaa olla näillä näkymin seuraava keikka jolloin nään Nooraa. <3 Kiitos vielä Nooralle ja JC:lle mahtavasta keikasta!

Ja hei, tänään kannattaa avata tv klo 21:30, sillä Noora on vieraana Alfa-tv:llä Mikko Tampere ja Tähdet -jaksossa, suosittelen katsomaan! 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti