rrock'n roll child

tiistai 19. lokakuuta 2021

Noora Louhimo Experience Duo @ Pub Wanha Seppä 16.10.2021

Hei!
Viikonloppuna päästiin taas nauttimaan livemusiikista kun ihana Noora Louhimo esiintyi tuolloin akustisella keikalla Pub Wanhassa Sepässä Hervannassa. Nooran kaverina lavalla oli Samuli Erkkilä, jota olen nähnyt ennenkin samalla lavalla Nooran kanssa kun ovat aiemminkin esiintyneet duona. Samuli on tuottanut esim. Noora Louhimo Experiencen (NOEXin) eli Nooran ensimmäisen sooloalbumin Eternal Wheel Of Time And Spacen ja toimii NOEXin kitaristina. 
Koska kyseessä oli NOEX Duo, tällä keikalla kuultiinkin aikalailla tämän levyn kappaleita. Settiin mahtui toki myös covereita muilta esittäjiltä. Iron Maidenia, AC/DC:tä, Judas Priestiä, Heartia yms. Unohtamatta tietenkään Janis Joplinin legendaarista Piece Of My Heartia jota Noora on itsekin coveroinut monesti ja Nooran coveri tästä löytyykin hänen sooloalbumilta. Tottakai kuultiin myös Nooran bändiä Battle Beastia ja varsinkin tämän yhtyeen biisit toimii niin hienosti akustisina versioina. Tää olikin jo 23.kerta kun näin Nooraa livenä. Kyllä oli jälleen aivan huippu keikka!









Kiitos super paljon Noora ja Samuli! <3

Noora muuten esiintyy Tampereen Yo-talolla 27.10.2021 ja esittää tällä keikalla omaa soolotuotantoaan. Menkäähän tekin tsekkaamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti