rrock'n roll child

lauantai 15. huhtikuuta 2023

The 69 Eyes + Lovers Left Alive @ Klubi 6.4.2023

Moikka!

The 69 Eyesilla on tällä hetkellä meneillään Gotta Rock -kevätkiertue, joka rantautui viime viikolla myös Tampereen Tullikamarin Klubille. Keikka oli loppuunmyyty, mut onneksi olin hommannut lipun jo hyvissä ajoin. Kyllä oli mahtavaa päästä näkemään Helsingin vampyyreita pitkästä aikaa!

Bändiä oli lämppäämässä Lovers Left Alive. Olin vähän kuunnellut näiden musaa ennen keikkailtaa ja se kuulosti ihan ookoolle. Mut täytyy sanoa, että bändi yllätti positiivisesti! Kuulosti nimittäin paljon paremmalta livenä ja innostuin tästä enemmän. Bändillä oli mieletön energia lavalla ja moni muukin näytti tykkäävän. Tämä on semmonen bändi mikä kannattaa ehdottomasti tsekata livenä.




Sitten vihdoin ihanaa goottirockia. Kyllä mä taas nautin tästä keikasta. Oli hienoa kuulla vanhoja hittejä, kuin myös uusiakin biisejä. Myös coveri Gotta Rockista kuultiin ja ai vitsit miten hienolta se kuulosti livenä. Jyrki innostui hyppimään yleisön puolella Driven aikana ja meininki oli muutenkin todella hyvä! Ihan järjettömän hieno keikka kuten aina. Ostin keikan jälkeen paidan ja nimmaroidun julisteen. Ajattelin hommata kehyksen tohon julisteeseen niin sen voisi laittaa seinälle. Mut huhhuh, olipahan show, vieläkin oon niin fiiliksissä tästä.








Seuraavan kerran nään The 69 Eyesia kesäkuussa Rockfesteillä! Ja hei, ensi perjantaina ilmestyy bändin uusi albumi. Ennakkotilasin sen enkä malta odottaa et saan sen hyppysiini. 

Kiitos molemmille bändeille upeasta keikasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti