rrock'n roll child

torstai 5. lokakuuta 2023

Tampereen päivän museokierros

Heips!

Viime viikonloppuna vietettiin Tampereen päivää. Tampere täytti 244 vuotta. Onnea vielä rakas kotikaupunki <3 Perjantaina ja lauantaina ei oikein ehtinyt käydä tsekkaamassa mitään Tampereen päivän ohjelmaa keikan ja lenkkeilyn takia mutta onneksi sunnuntaina oli aikaa vielä käydä jossain. Sunnuntaina oli ilmainen sisäänpääsy joihinkin museoihin ja oli muutenkin paljon monipuolista ohjelmaa. Päätettiin mennä kaverin kanssa Muumimuseoon ja Vapriikkiin. Käytiin ensin Muumimuseossa. Kaveri ei ollut ikinä käynyt siellä mutta näytti kovasti tykkäävän. Oli kyllä ihanaa käydä pitkästä aikaa tuossa museossa, se on yksi suosikeistani. Muumit on best! Hyvin tuolla sai ajan kulumaan ja ihasteltiin vaikka mitä. Muumitalo ja kaikki ne pienet yksityiskohdat sen sisällä on kyllä jotain niin vaikuttavaa. Oli hyvä lähteä ajoissa liikenteeseen, sillä tuolla ei ollut vielä siihen aikaan kauheasti porukkaa. Muumimuseossa oli muuten myös Tiitiäisen aika -niminen näyttely. Tulipa nostalginen olo kun luki esillä olevia runoja. Luin niitä nimittäin lapsena ja mulla on edelleen se kirja jossain. 



Käytiin Tamperetalon myymälässä museon jälkeen. Ostin hattivatti-jääkaappimagneetin ja aivan ihanat Nipsu-sukat!

Sitten suunnattiin kohti Vapriikkia. Kuultiin että Tampereen Energia olisi matkan varrella jakamassa ilmaista makkaraa joten käytiin tietenkin hakemassa, oli hyvää. Pyöräytettiin onnenpyörää josta voitettiin lakua. Tämän jälkeen Vapriikin näyttelyihin, joissa tuli pyörittyä ja ihmeteltyä kaikenlaista. Tsekattiin ainakin Kivimuseo, Luonnontieteellinen, Pelimuseo, Jääkiekkomuseo, Finlaysonin näyttely ja Postimuseo. Paljon mielenkiintoista nähtävää!











Mentiin museokierroksen jälkeen Koskariin syömään ja shoppailemaan. Tää oli todella kiva tapa viettää sunnuntaita! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti