rrock'n roll child

maanantai 9. elokuuta 2021

SAARIHELVETTI 2021

Moikka!

Lauantaina oli helvetinmoinen meininki Viikinsaaressa, sillä silloin käynnistyi Saarihelvetin toinen päivä. Mentiin Iltsun kanssa vain tälle toiselle päivälle, jota oltiin odotettu jo pitkän aikaa. Tää olikin ensimmäinen kerta kun oltiin Saarihelvetissä. Koronasta huolimatta oli aivan mahtavaa että tämä festari pystyttiin järjestämään, ja nää taisikin olla ainoat tämän kesän festarit joille nyt päästiin. Joten todellakin otettiin kaikki ilo irti tästä päivästä! Iltsu tuli mulle yöksi joten hän toi jo ajoissa kamansa mulle, valmistauduttiin yhdessä ja oltiin jo muistaakseni kahden jälkeen Viikinsaareen menevässä lautassa. Saareen päästyämme käytiin jo hieman ostoksilla. Olin jo kauan himoinnut Saarihelvetti-kangaskassia joten ostin tottakai semmosen. Erittäin kiva muisto!


Tosiaan, koska korona jyllää valitettavasti vieläkin niin festareilla oli maskipakko ja oli myöskin pidettävä turvavälit. Se ei todellakaan ollut ongelma, pääasia että oltiin vihdoin festareilla. Toki syödessä ja juodessa maskia ei tietenkään voinut pitää. Tuli syötyä aivan taivaalliset makkaraperunat päivän aikana. 

Silver Bullet starttasi päivän ohjelman Inferno Stagella. En tiennyt tästä bändistä oikein mitään, mut olin kuunnellut pari biisiä ennen helvettiä. Tää oli semmonen ihan jees, kyllä tätä kuunnella voi ja laulajalta pääsi komeet kiekaisut. 


Tämän jälkeen Rytmihäiriö aloitti heti perään Kaaoszine Stagella, vähän isommalla lavalla. En kuuntele tätä bändiä hirveesti mut oli silti mielenkiintoista nähdä tämä, vaikkei katottu tätä kovin kauaa. Hyvin oli porukkaa lavan edessä jo tämän aikana. Olen kännissä oli hauska kuulla. :D



Sit siirryttiin taas Inferno Stagelle kun ihana Ember Falls esiintyi siellä seuraavaksi. Olikin ollut kova ikävä tätä bändiä! Päästiin eturiviin ja siinä oli kiva nauttia keikasta. Kuultiin heti alkuun yks mun lemppareista, The World Is Burning jonka jälkeen bändi tykitti uusimman kappaleensa For All. Olin yhtä hymyä tän keikan aikana. Ainoa miinus tässä oli se et keikka kesti vain noin puoli tuntia.  Vaikka eihän festarikeikat yleensä kauaa kestäkkään.. Kyllä tätä olisi silti pidempääkin katsellut. <3 






Tämän jälkeen Kaaoszine Stagella esiintyi Lähiöbotox. Oli hyvä ku totesin Iltsulle et nää vois esittää Rikkinäisen Suomen, meni ehkä muutama sekunti ku lavalta kajahti kyseinen biisi. :D Tätä ei kuitenkaan jaksettu kauaa katella vaan taidettiin mennä sit syömään niitä makkaraperunoita. 


Syömisen jälkeen oli kiva hakea päivän eka lonkero ja mentiin sit hetkeksi kuuntelemaan Satan's Fallia Inferno Stagen lähettyville. Täähän oli jopa ihan hyvä! Voisi mennä joskus uudestaan kuuntelemaan, ja vähän paremmalla ajalla kun ehdittiin ehkä pari biisiä kuuntelemaan. 



Seuraavaksi oli Lost Societyn vuoro Kaaoszine Stagella. Tätä bändiä olikin kiva nähdä pitkästä aikaa. Näiden keikoilta ei vaan koskaan puutu energiaa. Jossain kohtaa kyllästyttiin kun ei enää nähty lavalle. Lyötiin Iltsun kaa viisaat päämme yhteen ja lähdettiin hakemaan kaksin käsin juotavaa ja istuttiin sateesta märkinä jossain pöydässä ja naurettiin, oltiin varsin koominen näky.  




Tässä välissä esiintyi Vorna, Diablo ja Atlas mut ei menty kattomaan niitä. Koska satoi vieläkin, niin mentiin juoruilemaan leikkipaikan katokseen. Vasta kympin maissa mentiin kohti Kaaoszine Stagea kun Mokoma aloitti siellä keikkansa. Tätä bändiä olikin aivan mahtava nähdä piitkästä aikaa, oli hienoo kuulla uusimman levyn biisejä sekä myös vanhempaa tuotantoa. Moshattiin mukana ja pitti pyöri hienosti edessä. Tosin hukkasin Iltsun johonkin nii oli lähdettävä ettimään sitä kesken keikan. :D Mut muuten oikein hyvä keikka. 



Sit olikin jo illan viimeisen bändin, Arionin, aika päättää festarit. Ihmeteltiin kyllä vähän et miten pääesiintyjä ollaan laitettu pienemmälle lavalle esiintymään. Mut siitä huolimatta nautittiin keikasta eturivissä, Arion ei kyllä petä koskaan! Pistettiin moshaten ja You're my melodyn aikana oli herkkää. :D Ihan parasta nauttia festareista parhaan ystävän kanssa. 







Ihanan Arionin lopetettua ilmoitettiin et vartti aikaa hakea juotavaa. Kiidettiin kuin tuulispäät lähimmälle tiskille ja lähdettiin toiseksi viimeisellä lautalla takaisin Laukontorille. 
Niin huikeat festarit et jos ensi vuonna järkätään ja on hyvät esiintyjät, niin ehdottomasti mennään!

Kiitos Saarihelvetti! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti