rrock'n roll child

lauantai 1. elokuuta 2015

Rockwalli & Jussi Selo 290715

Tiistain aamupala ja pari random kuvaa





Heei! Keskiviikko oli ihana päivä :3 Oli taas pari keikkaa joista on ihan pakko kertoa.
Mentiin Janskun kaa ekaks Keskustorin Kukkaisviikoille, ku Rockwalli aloitti siellä noin klo 14.
Oli jo 11.kerta ku näin kyseisen bändin livenä, en oo toki käyny niiden keikoilla tai mitää :D
Mut oli jälleen kerran aivan huippu keikka, kuultiin kaikki ne biisit mitä toivoinki!
Sulle kirjoitan, , Tähtien alla, Nilsiän öljysheikki, Maa kutsuu, Ratsastajat rakkauden, J.I.M.I (keskikohdassa tuli taas Livin' On A Prayer <3), Mustikat jne. Ne myös soitti parin muun esittäjän biisiä. Kauheen moni yleisöstä ei ollu niin mukana, mut ite lauloin oikeestaa melkee jokasen biisin aikana ja taputin tietty ku Valtteri käski :D Sampsa lähti taas keikan aikana juokseen ympäri aluetta ja kaikki vaa katto ku se sääti sen kitaran kaa ja meinas kaataa jonkun aidan :'D Hurja meininki tai jotai.
No mut tässäpä taas kuvia ja yks lyhyt video (joo mäki tota laatua).








Keikka kesti tunnin, jonka jälkeen lavan viereen muodostui aikalailla pelkistä tytöistä koostuva jono. Nähtiin yks Pauliina jonka kaa vaihdettiin kuulumiset. Pian päästiinki bändin jätkien eteen ja otin bändin kaa selfien, ois ollu kyl kivempi jos koko bändi ois ollu paikalla mut ku Jimillä on armeija.. Oli se sen tuuraaja iha okei. Halattiin Valtterin kaa ja kiitettiin hyvästä keikasta!
Sit lähettiin Janskun kaa käymään meillä, söin äkkiä ruokaa ja haettiin mun yökyläkamat Janskulle. Hengattiin vähän aikaa Janskulla ja joskus lähempänä puolta seiskaa lähettiin takas kaupunkiin.
Mentiin Takomon terassille ku siellä ois pitäny klo 19 alkaa Jussi Selon keikka :3
Oltiin ihan lähellä Takomoa ku nähtiin Jussi siinä ihan meidän lähellä puhumassa puhelimeen. Olin heti Janskulle et hei omg onks toi Jussi, ja jäätiin venaamaa vähän matkan päähän puhelun loppumista.  Ku Jussi tuli meitä kohti nii Jansku sit ihan oikein varmisti kysymällä tältä et ooksä se Uniklubin Jussi ja otettiin kuvat ja saatiin halit <3 Sanoin Jussille et tullaan kattomaan sen keikkaa ja se sit infos meille et keikka alkaakin vasta klo 20. Olipa ihana nähä Jussi pitkästä aikaa ihan tollee face to face :3 Lähettiin Janskun kaa sit hetkeks kävelee jonnekki ja kasin aikoihin tultiin sit katteleen Jussin akustista keikkaa. Satoi ihan kivasti, nii istuttii vaa vähä aikaa siinä kattelemassa ja jossai vaiheessa siirryttiin katokselle missä oli ihanan pehmee sohva. Ei kylläkää nähty Jussia sieltä mut ainaki kuultiin. Jussi lauloi mm. Uniklubia, Neferneferneferiä (molemmat Jussin bändejä), Tehosekoitinta, Popedaa, Kolmatta Naista.. Laulettiin joidenkin biisien mukana, ainaki Uniklubin Kukka -kappaleen aikana, se on niin ihana!! <3 Jossai vaiheessa Jussi piti pienen tauon mut ei sit jostai syystä jaksettu jäädä enää kuuntelee keikkaa nii lähettiin menee. Oli Jussilla kuitenkin kans ihan huippu keikka! <3




Kiitos Rockwallille ja Jussi Selolle keikoista! <3 Ja tietenki Janskulle seurasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti