rrock'n roll child

tiistai 25. elokuuta 2015

We are the sound of spirit

Moikka! Oon aivan rakastunut tähän allaolevaan kappaleeseen <3 Kyseinen kappale ja musavideo julkaistiin torstaina, ja bändin ex-nimi on Mekanism. Niillä ku vaihtu ainakin laulaja niin aattelivat vaihtaa bändin nimen siinä samalla. Tää on edelleen ihan loistava bändi vaikka tulikin pieniä muutoksia. En oikeesti malta oottaa et pääsisin kuulemaan tän biisin livenä, oon kuunnellu tätä jo ihan liikaa. Kuunnelkaa ja jakakaa ihmeessä eteenpäin!



Viikonloppu meni taas mukavasti. Porukat lähti taas jälleen kerran mökille, elikkä jäätiin siskon ja marsun kaa kotiin. Perjantai-iltana lähdin Janskun kanssa muuten vaan käveleen jonnekkin. Käytiin pitkästä aikaa yhessä lähelläolevassa saaristossa, siellä oli kivan näköistä. Viikonlopun aikana oli Blockfest, sieltä alueelta kuului aika hyvin musiikki ku käveltiin siinä aika lähellä aluetta.
Tässä tuleekin "vähän" kuvia perjantai-illalta, oli kiva kuvailla ku oli niin ihana ilma.






















Käveltiin samana iltana vielä keskustassa, käytiin Hesessä ja söin ekaa kertaa minikanahampurilaista, oli tosi hyvää.  Lähettiin vielä käveleen ilman päämäärää ja päädyttiin istuun yhen kirkon lähelle :D Hengailtiin vaan ja naurettiin kaikelle hämärälle.   "Pitäskö mun tietää, mut en tiedä."
Lauantaina mentiin siskon ja mummin kaa jo aamusta kaupunkiin. Käytiin kirppiksellä mistä löysin aivan ihanan paidan mitä on silleen hienosti rikottu selästä ja hihoista <3 Tykkään siitä tosi paljon. Löysin myös yhen kivan farkkuliivin. Kirppiksellä kiertelyn jälkeen käytiin torilla, syötiin vaa jätskit ja kunhan kierreltiin jonkin aikaa. Sen jälkeen käytiin vielä Sokoksella kattelemassa jotain kukkia jonka jälkeen vielä nopea käynti Kauppahallissa. Sieltä sitten kotiin syömään ranskiksia ja lähempänä kolmee tavattiin taas Janskun kaa. Käytiin läheisessä puistossa syöttämässä sorsia ja kunhan vaan taas hengailtiin. 









Joskus viiden aikoihin mentiin Janskun kaa Koskariin, sillä oltiin sovittu et tavattais vielä porukalla. Minä, Jansku, sisko + kolme meidän yhteistä kaveripoikaa. Tää perus porukka jonka kaa vietän aikaa yleensä viikonloppuisin ja lomilla. Ja joskus arkisin, riippuu.. 
Mutta siis joo, oltiin jonkin aikaa Koskarissa, jonka jälkeen lähettiin kattomaan Keskustorin meininkiä. Kaupungissa oli kyllä hienosti porukkaa koska viikonloppu ja edelleen se Blockfest :D
Käytiin hakemassa Hesestä ruokaa (otin taas minikanahampurilaisen, jee) ja mentiin Eteläpuiston lähellä olevalle nurmikolle syömään ja kuunteleen Blockfestiä ku se alue oli just sillee hienosti vastapäätä. Siellä oli "vähän" muitakin ihmisiä kuuntelemassa :D Otettiin kavereitten kaa ryhmäselfieitä ja kunhan nautittiin kivasta ilmasta. Oli niin mukavan rentoo! :)
Joskus puol ysin aikoihin illalla lähettiin käveleen kohti Keskustoria ja saatiin Janskun kaa kiva naurukohtaus ku siitä meidän läheltä käveli muutama jätkä ja sit se yks jätkä kysyy kavereiltaan et kuka on parhaiten kännis? Mä en ainakaa. :'''D Kiva ku se kuuli mun ja Janskun naurun ja käänty vaan kattoo meitä ehkä vähä oudosti... Hups. Mut oli kyllä niin mukava viikonloppu, ens viikonloppuna ois suuntana kesäkauden päättärit Särkänniemessä samalla porukalla! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti