rrock'n roll child

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Me vaaditaan nostalgiaa, me halutaan nostalgiaa



Mooi! Anssi Kela esiintyi eilen tuossa Tammelan Puistokadun Siwassa. Ennen tota keikkaa oli saanu äänestää et mihin Siwaan Anssin haluais keikalle, ja tuo Siwa vei sitte voiton, jes! Anssin keikka alkoi joskus klo 18, oltiin Janskun kaa paikan päällä siinä puolen aikoihin. Sisälle ei enää päässy, mut ulos oltiin laitettu jotkut kajarit et pystyi sieltäki kuunteleen keikkaa. Siinä ulkona oli myös kivasti väkee, mut nähtiin Anssi onneks ikkunan takaa. Siitä oli ainaki pari vuotta aikaa ku olin nähny Anssin viimeks, joten oli ihan mahtavaa kuulla Anssin musaa pitkästä aikaa livenä. Pakko sanoo et eilinen keikka oli Anssin parhain akustisin keikka ikinä! Tuli kuultua monta tuttua kappaletta, mm. 1972, Kaksi sisarta, Levoton tyttö, Puistossa, Nostalgiaa... Huhhuh, Anssilla on ihan hemmetin monta loistavaa biisiä! Ja Anssi soitti myös Vain elämäästä yhen version, 2080-luvulla. Se oli kans niin huikee! <3 Muutenki Anssi vaikuttaa tosi symppikseltä, ja oli mahtavaa et Anssilla oli vielä hyvin energiaa ja aikaa jakaa nimmareita. Vaikka mulla oliki jo ennestää Anssin nimmari, nii otin uuden, otettiin selfie ja sain halin, kiitin myös keikasta. Ois ollu kiva jäädä enemmänki rupatteleen Anssin kaa, mut siinä oli nii paljo muitaki faneja nii päätin ajatella niitä.. Ulkona oli kuulemma ollu 300 ihmistä.

Kiitos Anssille oikein mahtavasta keikasta! <3


Ja asiasta kukkaruukkuun: Juhlittiin tossa viime lauantaina Eeron 20-vuotissynttäreitä. Täytti vuosia joskus keskellä viikkoo mut oli paremmin aikaa juhlia vasta viikonloppuna. Hengailtiin Eerolla katsoen kauhuleffaa ja syötiin herkkuja, ei mitään sen ihmeellisempää. Otettii me toki kaverikuviaki ja kunhan rupateltiin kaikenlaista. Semmonen rento meininki :) Illemmalla jotkut lähti kotii ja mä, Eero, Jansku ja yks kaveri lähettiin vielä Tornihotellin Moro Sky Baariin, en ollukkaa käyny siel aiemmin. Siel ei ollu ollenkaa vapaata istumapaikkaa, ihan täynnä muutenki ihmisii. Mahduttiin kuitenki iha hyvin nojaamaan jotain pöytää vasten ja tilattiin juotavaa. Näköala oli aika upee!


Sunnuntaina oiskin tarkoitus lähtee kattomaan Kotipelto Duoo, oon niin innoissani et nään Kotipellon taas! Mut eipä mulla nyt muuta, ei muutaku seuraavaan postaukseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti