rrock'n roll child

torstai 14. kesäkuuta 2018

South Park 2018 – päivä 2


Moi taas! Jos nyt jatkais kertomalla South Parkin toisesta, ja samalla vikasta päivästä eli lauantaista.
Lauantaina olikin vähän pidempi päivä, sillä sillon portit aukesi jo puoli kahdelta. Nähtiin kuitenkin vasta siihen aikaan Iltsun kaa ja käytiin taas ostamassa pientä evästä ennen alueelle menoa. Tällä kertaa ei tarvinnu ku vaa näyttää ranneketta ja mennä portista, kun oli vaihtanu rannekkeen edellispäivänä. Ei tarvinnu ainakaan jonotella sinne rannekkeenvaihtopisteelle kun siinä oli jo hyvin väkeä. Kuulemma lauantaina oli tarkoitus olla enemmän porukkaa kuin perjantaina.




Harri Moisio oli lauantaina juontamassa päälavalla, ja hän kuulutti päivän ekan bändin Beast In Blackin lavalle. Ei oltu Iltsun kaa nähty tota bändiä vielä kertaakaan livenä ja oltiin toki innoissamme, sillä bändin viime vuonna ilmestyny debyyttialbumi Berserker on aivan loistava, ei maltettu oottaa et kuullaan tuon levyn biisejä vihdoin livenä. Intro oli tosin aika pitkä, mut vihdoin odotus palkittiin. Bändi heitti aivan mielettömän keikan! Kuultiin mm. Go To Hell (mun henkilökohtainen lemppari), Blind And Frozen, Born Again, End Of The World.. <3 Myös välispiikit oli mahtavia. Oli muuten parasta kuulla tässä yks päivä, et tää bändi esiintyy ens kuussa Sauna Classicissa, ei tarvi oottaa hirveen kauaa et tän näkee taas livenä.








Seuraavaksi toisella lavalla soitti Night Nurse, käytiin nopeeta tsekkaamassa näiden keikkaa. Aika erikoista musaa, mut silti jopa ihan hyvän kuulosta! Ei tähän oo oikeestaan muuta lisättävää.





Lähdettiin ajoissa päälavan lähelle, sillä ihana Amorphis esiintyi siellä seuraavaks. Siitä tais olla ainakin pari vuotta aikaa kun näin tän bändin viimeks. Tältä bändiltä ilmestyi viime kuussa uusi albumi Queen Of Time, ja oli niiiin mahtavaa kuulla tän levyn biisejä livenä. Muun muassa setin eka biisi The Bee oli vaan jotain niin eeppistä! <3 Myös edelliseltä albumilta, Under The Red Cloudilta kuultiin muutama biisi. Tuli myös muiltakin levyiltä biisejä. House Of Sleep toimi vikana biisinä, ja voi että se kuulosti jälleen hienolta. Hyvin kuului kauemmas, kun lähdettiin hakemaan nimmaria Beast In Blackilta.









Tosiaan, Beast In Black jakoi nimmareita ja pitihän sellanen toki hakea kun oli mahdollisuus. Kun olin saanu nimmarit, nii päätin vielä kiittää bändin rumpalia keikasta, sanoin myös et tuun ehdottomasti joskus uudestaan bändin keikalle. Aina on kiva sanoo jotain, eikä vaan mennä ihan mykkänä pois siitä tilanteesta. :D Beast In Blackin nimmaroinnin jälkeen vuorossa ois ollu heti perään Acceptin nimmarointi, mut ei menty siihen sillä meillä oli jo nimmarit tältä bändiltä eikä muutenkaan jaksettu alkaa uudestaan jonottaan. Ehdittiin kattomaan vähän aikaa Lost Societya. Tai no, otettiin vaan kuvat jonka jälkeen syötiin ja bändin musa toimi siinä hyvin taustamusana. Mut olihan toi kova keikka silti vaikkei nyt kunnolla keskitytty. Esimerkiks N.W.L oli kiva kuulla!




Syömisen jälkeen Hanna liittyi seuraan, ja mentiin kattoon ruotsalaista Mustaschia päälavalle. Tätäkin bändiä oli mahtavaa nähä jälleen, siitä oli kans aikaa ku olin nähny kyseisen bändin viimeks. Oli huikee keikka, tuttuja biisejä ja varsinkin välispiikit oli sellasia et sai kyllä nauraa. Bändin laulaja Ralf on oikeesti hauska tyyppi ja oli kiva kuulla ku hän yritti puhuu suomee. :D







Sitten oli taas aika suunnata kakkoslavalle, kun S-Tool esiintyi siellä. Jos nyt oikein muistan nii joku bändistä sanoi et he joutuu soittamaan keikan ilman basistia. Kuulosti kyllä silti erittäin hyvältä! Olihan tätäkin siistii nähä taas. Mentiin hetken aikaa katseltuamme anniskelualueen puolelle, kun päätettiin ottaa yhet. Se oli muuten hyvä tsydeemi, et kun tölkin palautti nii siitä sai joko sen 2€ takas tai shotin. Otettiin sit shotit vielä. :D Toivottavasti tää sama juttu on myös ens vuonna!







S-Toolin jälkeen päälavalla esiintyi saksalainen Accept, joka tuli nähtyä samassa paikassa 2015. Olipa aivan helkkarin hienoo nähä tätä taas! Vitsit mä diggaan siitä laulajan äänestä. Tuntui et yleisö villiintyi varsinkin tän aikana enkä yhtään ihmettele. Onhan tää nyt vaan niin kova bändi! Varsinkin Stalingrad, Princess Of The Dawn, Fast As A Shark ja Midnight Mover oli mielettömiä vetoja.








Lähdettiin jo Acceptin aikana sieltä yleisömerestä, sillä oli pakko käydä vessassa. Oli itseasias eka kerta ku kävin bajamajassa. :D Nyt joku saattaa ihmetellä et miten ihmeessä en oo ikinä käyny.. mut totta se on. En oo vaa ikinä pystyny. Mut nyt oli pakko. :D Sen jälkeen mentiin jo oottaan Mokomaa kakkoslavalle, sillä Accept oli kuitenkin pian lopettamassa keikkaansa. Katottiin Mokomaa vain yhden biisin verran, mut kuultiin kyllä hyvin taas anniskelualueen puolelle. Oli ihanaa päästä lepuuttaan jalkoja hetkeks ja ottamaan parit samalla kun Mokoma toimi hyvin siinä taustamusana. Kuultiin mm. Kepeät mullat ja Lunnaat. <3





Mokoman jälkeen oli päivän vikan esiintyjän, ja samalla koko festareiden pääesiintyjän, saksalaisen Helloweenin vuoro räjäyttää pankki päälavalla. Myös tämä bändi nähtiin näillä samoilla festareilla 2015, mut sillon se ei ollu pääesiintyjänä. Nyt oli hienoo nähä tää bändi oikein pääesiintyjänä, eikä bändi tälläkään kertaa pettäny! Aivan mielettömiä biisejä, mainittakoon nyt vaikka ihana hitaampi biisi If I Could Fly, Are You Metal ja tietenki vikana biisinä toiminut I Want Out, jonka aikana lavalta lenteli ilmapalloja yleisöön, oli hienon näköistä. Muutenkin koko keikka oli heittämällä yks festareiden parhaimpia! Todellakin aivan loistava päätös koko festareille. <3










Helloweenin jälkeen lähdettiin jalat kipeinä, mut silti onnellisina suoraan virallisille jatkoille Roosteriin. Siellä esiintyi Neferion, jota ehdittiin vähän aikaa kuunteleen. Siitä en ottanut kuvia kun istuttiin kauempana lavasta, mutta kun JC Halttunen Band ja Lassi Vääränen tuli lavalle, nii kävin ottamassa parit kuvat ja videot. Ne siis esitti 80- ja 90-luvun hard rock hittejä eri esittäjiltä. Muun muassa Extremee, Skid Rowta, Bon Jovia.. <3 Oli aivan mahtavat kekkerit!







Sanoisin, että tän vuoden South Park kyllä niin ylitti ainakin mun odotukset. Loistava bändikattaus ja järjestelytkin toimi suht hyvin. Sen verran voisin kritiikkiä antaa siitä turvatarkastuksesta. Voisi paremmin kattoo ne laukut, mun vesipulloon ei kajottu ollenkaan, alueelle ois ollu helppo tuoda vaikka viinaa. Mut muuten oikein hyvät festarit tälläkin kertaa, ens vuonna uudestaan!



Tässä vielä mun nimmarisaalis molemmilta päiviltä:
Sonata Arctica ja Beast In Black. :3

Kiitos myös lauantain bändeille! <3

Kiitos festareiden järjestäjille ja tietenkin huippuseuralle! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti