Moi! Löysin kaapin kätköistä yhden tarinan mitä ollaan melkein aina luettu jouluaattona. Joten ajattelin jakaa kyseisen tarinan myös tänne, toivottavasti tykkäätte!
Tontun joulu
Jo kauan ennen Joulupukkia oli tonttu mukana joulun vietossa. Joulua tietysti vietettiin Kristuksen syntymisen muistoksi mutta se oli myös viljavuoden lopettamisen juhla eikä silloin talon hyvää haltijaa sopinut unohtaa; siitähän juuri riippui millainen sato oli ollut ja millainen se seuraavana vuonna tulisi olemaan.
Eräässä talossa oli saunatonttu nimeltä Manu. Joulu oli Manulle mieluinen juhla, tonttu kun sattui olemaan hyvän ruoan ystävä. Monta kertaa vuoden mittaan kuulivat talon eläimet kuinka Manu hiippaillessaan karjasuojissa yöllisillä tarkastuskierroksillaan puheli itsekseen: "Tulispa taas joulu, että sais yölläkin syödä." Jouluyönä näet kaikki jouluruoat jätettiin pöytään niin, että tontun sopi siitä käydä pistelemässä herkkupaloja suuhunsa.
Joulu oli taas tullut. Talon väki heräsi tavallista aikaisemmin aamulla. Työt haluttiin saada mahdollisimman nopeasti tehtyä, että päästäisiin ajoissa joulun viettoon. Hevoset ruokittiin ja lehmät lypsettiin. Puhtaat oljet vaihdettiin navettaan ja talliin. Emäntä suoritti viimeisiä jouluruokien valmisteluja. Isäntä kantoi sisään puhtaita, tuoksuvia olkia ja levitti ne pirtin lattialle. Kelpasi siinä lasten temmeltää. Pirtti koristettiin olkisilla pukeilla ja himmeleillä, ja vaari oli veistänyt kauniita Tuomaan-ristejä pöytäkoristeiksi. Sauna pantiin lämpiämään aikaisin sillä kaikkien talon väkien piti saunoa hyvissä ajoin ennen hämärän tuloa. Linnuillekin laitettiin kaunis keltainen lyhde pihamaalle ja heitettiin jyviä riihen portaille.
Saunatonttu Manu seurasi väen touhua ja odotti malttamattomana ihmisten saunaan menoa. Tapana näet oli ollut jo ammoisista ajoista lähtien, että joulun ateria katettiin pöytään ennen saunomista, niin että haltija saisi ensimmäisenä käydä maistelemassa herkkuja.
Ennen pitkää ihmiset sitten menivätkin saunaan. Jännittyneenä livahti Manu pirttiin. Uusien olkien ja leipomisten tuoksu miltei tyrmäsi vanhan tonttu-ukon. Se oli joulun tuoksu. Oi miten kaunista pirtissä olikaan. Kaikki nuo himmelit ja ristit ja kotitekoiset kynttilät, ja ihana juhlapöytä... Se Manua sittenkin kiinnosti kaikkein eniten. Valkoinen lakana oli levitetty pöydälle ja sen päälle oli katettu yltäkylläinen ateria...
Oli vehnäsiä, limppuja, voita, suunnaton juusto, maitoa, saunansavussa palvattua lihaa, puuroa, rinkeleitä, olutta ja herkullisesti tuoksuvaa lanttulaatikkoa. Olipa vielä isännän kaupunkimatkaltaan tuomaa rintasokeriakin. Silmät pyöreinä ja vesi kielellä katseli Manu tätä ruokien paljoutta. Mistä päästä sitä oikein alkaisi maistella. Hitaasti hän kiersi pöytää ja napsi pieniä suupaloja lihasta, limpusta ja lanttulaatikosta, pistipä makoisan palan rintasokeriakin poskeensa.
Tällä välin talonväki oli jo saunonut, ja Manu kuuli kuinka ihmiset alkoivat palailla tupaan. Kiireen vilkkaa luikahti tonttu ulos. Ihmisillä oli aina hieman kiire pois saunasta, he nimittäin luulivat, että tonttu viskaisi löylyssä vetelehtijät ulos kylmään hankeen. Moinen puhe nauratti Manua. Hänen mielestään väki olisi kernaasti saanut olla saunassa pitempääkin; olisi hänelle jäänyt enemmän aikaa jouluherkkujen maistelemiseen. Mistä lienevät ihmiset mokoman ajatuksen päähänsä saaneet.
Väen päästyä pihamaalta pirttiin hiipi Manu vähin äänin saunaan, missä kipakat löylyt häntä odottivat. Manu vain kiipesi lämpöiseen saunanparveen. Eikä aikaakaan kun partasuu jo veteli sikeitä unia parven pimennoissa. Kyllä jouluna kelpasi olla tonttu.
Talossa väki nautti runsasta jouluateriaansa. Ihmiset uskoivat noihin aikoihin, että jos ruoka loppuu kesken joulunpyhien merkitsee se talon köyhtymistä. Niinpä ruokaa varattiinkin aina runsain määrin.
Aterian jälkeen lapset telmivät puhtailla oljilla ja väki teki kaikenlaisia joulutaikoja, kunnes uni viimein sai voiton juhlijoista.
Keskiyön aikoihn heräsi Manu saunansa parvessa. Kätköstään saunan alta tonttu kaivoi esiin muutaman kynttilän, jotka se oli sinne vuoden mittaan piilottanut, ja tallusti ensin navettaan ja sitten talliin. Pitihän hevosten, lehmien ja lampaittenkin saada kokea joulun tunnelma. Sytytettyään kynttilät se puheli hetken eläimille ja toivotti niille hyvää joulua. Sitten se asteli juhlallisin mielin taloon. Varmistuttuaan siitä, että talonväki todella nukkui, luikahti se pirttiin. Tämä oli Manun joulun kohokohta. Ruoat olivat kaikki pöydällä, ja paksu kynttiläkin oli jätetty tonttua varten palamaan. Hiljaa vanha haltija hiipi pöydän ääreen, otti suuren kulhollisen puuroa, tipautti siihen komean voisilmän ja alkoi hartain mielin pistellä herkkua poskeensa...
Manu oli nähnyt jouluja enemmän kuin osasi laskeakaan mutta aina ne tuntuivat yhtä lämpöisiltä. Siinä vanha tonttu istui joulupirtin hämärissä puurokulho edessään. Oli joulu, ja yölläkin sai syödä.
Loppu.
Tontun joulu
Jo kauan ennen Joulupukkia oli tonttu mukana joulun vietossa. Joulua tietysti vietettiin Kristuksen syntymisen muistoksi mutta se oli myös viljavuoden lopettamisen juhla eikä silloin talon hyvää haltijaa sopinut unohtaa; siitähän juuri riippui millainen sato oli ollut ja millainen se seuraavana vuonna tulisi olemaan.
Eräässä talossa oli saunatonttu nimeltä Manu. Joulu oli Manulle mieluinen juhla, tonttu kun sattui olemaan hyvän ruoan ystävä. Monta kertaa vuoden mittaan kuulivat talon eläimet kuinka Manu hiippaillessaan karjasuojissa yöllisillä tarkastuskierroksillaan puheli itsekseen: "Tulispa taas joulu, että sais yölläkin syödä." Jouluyönä näet kaikki jouluruoat jätettiin pöytään niin, että tontun sopi siitä käydä pistelemässä herkkupaloja suuhunsa.
Joulu oli taas tullut. Talon väki heräsi tavallista aikaisemmin aamulla. Työt haluttiin saada mahdollisimman nopeasti tehtyä, että päästäisiin ajoissa joulun viettoon. Hevoset ruokittiin ja lehmät lypsettiin. Puhtaat oljet vaihdettiin navettaan ja talliin. Emäntä suoritti viimeisiä jouluruokien valmisteluja. Isäntä kantoi sisään puhtaita, tuoksuvia olkia ja levitti ne pirtin lattialle. Kelpasi siinä lasten temmeltää. Pirtti koristettiin olkisilla pukeilla ja himmeleillä, ja vaari oli veistänyt kauniita Tuomaan-ristejä pöytäkoristeiksi. Sauna pantiin lämpiämään aikaisin sillä kaikkien talon väkien piti saunoa hyvissä ajoin ennen hämärän tuloa. Linnuillekin laitettiin kaunis keltainen lyhde pihamaalle ja heitettiin jyviä riihen portaille.
Saunatonttu Manu seurasi väen touhua ja odotti malttamattomana ihmisten saunaan menoa. Tapana näet oli ollut jo ammoisista ajoista lähtien, että joulun ateria katettiin pöytään ennen saunomista, niin että haltija saisi ensimmäisenä käydä maistelemassa herkkuja.
Ennen pitkää ihmiset sitten menivätkin saunaan. Jännittyneenä livahti Manu pirttiin. Uusien olkien ja leipomisten tuoksu miltei tyrmäsi vanhan tonttu-ukon. Se oli joulun tuoksu. Oi miten kaunista pirtissä olikaan. Kaikki nuo himmelit ja ristit ja kotitekoiset kynttilät, ja ihana juhlapöytä... Se Manua sittenkin kiinnosti kaikkein eniten. Valkoinen lakana oli levitetty pöydälle ja sen päälle oli katettu yltäkylläinen ateria...
Oli vehnäsiä, limppuja, voita, suunnaton juusto, maitoa, saunansavussa palvattua lihaa, puuroa, rinkeleitä, olutta ja herkullisesti tuoksuvaa lanttulaatikkoa. Olipa vielä isännän kaupunkimatkaltaan tuomaa rintasokeriakin. Silmät pyöreinä ja vesi kielellä katseli Manu tätä ruokien paljoutta. Mistä päästä sitä oikein alkaisi maistella. Hitaasti hän kiersi pöytää ja napsi pieniä suupaloja lihasta, limpusta ja lanttulaatikosta, pistipä makoisan palan rintasokeriakin poskeensa.
Tällä välin talonväki oli jo saunonut, ja Manu kuuli kuinka ihmiset alkoivat palailla tupaan. Kiireen vilkkaa luikahti tonttu ulos. Ihmisillä oli aina hieman kiire pois saunasta, he nimittäin luulivat, että tonttu viskaisi löylyssä vetelehtijät ulos kylmään hankeen. Moinen puhe nauratti Manua. Hänen mielestään väki olisi kernaasti saanut olla saunassa pitempääkin; olisi hänelle jäänyt enemmän aikaa jouluherkkujen maistelemiseen. Mistä lienevät ihmiset mokoman ajatuksen päähänsä saaneet.
Väen päästyä pihamaalta pirttiin hiipi Manu vähin äänin saunaan, missä kipakat löylyt häntä odottivat. Manu vain kiipesi lämpöiseen saunanparveen. Eikä aikaakaan kun partasuu jo veteli sikeitä unia parven pimennoissa. Kyllä jouluna kelpasi olla tonttu.
Talossa väki nautti runsasta jouluateriaansa. Ihmiset uskoivat noihin aikoihin, että jos ruoka loppuu kesken joulunpyhien merkitsee se talon köyhtymistä. Niinpä ruokaa varattiinkin aina runsain määrin.
Aterian jälkeen lapset telmivät puhtailla oljilla ja väki teki kaikenlaisia joulutaikoja, kunnes uni viimein sai voiton juhlijoista.
Keskiyön aikoihn heräsi Manu saunansa parvessa. Kätköstään saunan alta tonttu kaivoi esiin muutaman kynttilän, jotka se oli sinne vuoden mittaan piilottanut, ja tallusti ensin navettaan ja sitten talliin. Pitihän hevosten, lehmien ja lampaittenkin saada kokea joulun tunnelma. Sytytettyään kynttilät se puheli hetken eläimille ja toivotti niille hyvää joulua. Sitten se asteli juhlallisin mielin taloon. Varmistuttuaan siitä, että talonväki todella nukkui, luikahti se pirttiin. Tämä oli Manun joulun kohokohta. Ruoat olivat kaikki pöydällä, ja paksu kynttiläkin oli jätetty tonttua varten palamaan. Hiljaa vanha haltija hiipi pöydän ääreen, otti suuren kulhollisen puuroa, tipautti siihen komean voisilmän ja alkoi hartain mielin pistellä herkkua poskeensa...
Manu oli nähnyt jouluja enemmän kuin osasi laskeakaan mutta aina ne tuntuivat yhtä lämpöisiltä. Siinä vanha tonttu istui joulupirtin hämärissä puurokulho edessään. Oli joulu, ja yölläkin sai syödä.
Loppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti