rrock'n roll child

lauantai 5. elokuuta 2017

Sauna Classic - day 2

Moro!
Nyt olisi aika kirjoittaa toisesta ja samalla vikasta päivästä, lauantaista.

Tällä kertaa seurana oli vain Iltsu, nähtiin lähempänä kolmea vaikka eka esiintyjä olikin jo aloittanu. Ehdittiin kuitenkin vielä hyvin näkeen tätä ekaa bändiä, istuttiin ensin vähän aikaa ja hain taas vettä pulloon. Kill With Cover plays Manowar esiintyi ekana puistobaarin lavalla joka siis nimensä mukaisesti soittaa covereita Manowar-nimiseltä orkesterilta. En tunnistanu ku yhen biisin, en oo niin hirveesti kuunnellu Manowaria. Hyvän keikan tuo coverbändi kuitenkin heitti ja laulajalla oli mahtavat hevikiekaisut.



Sitten suunnattiin taas hetkeks istuun ja kuunneltiin seuraavaa bändiä Run For Coveria siitä penkiltä vähän aikaa. Mentiin jossain kohtaa lähemmäs lavaa. Tää seuraava bändi esitti covereita eri esittäjiltä, tuli kuultua Panteraa, Dioo, Queensrychee yms. Netta Laurenne on ihan huikee laulaja ja keikka oli energiaa täynnä!



Keikan jälkeen taas takaisin puistobaarin puolelle kun Luca Fly esitti AC/DC:n hittejä. Ei katottu tätä keikkaa ihan loppuun, vaikka olikin mahtava keikka. Joku oli ”vähän” innostunu siellä eturivissä, sen menoa oli hauska kattoo. Kuultiin mm. You Shook Me All Night Long, Let There Be Rock, Thunderstruck.. AC/DC:lla on kyllä monta hyvää biisiä joihin Lucan ääni riittää todella hyvin!



Vähän ennen viittä kipitettiin äkkiä eturiviin päälavan luo kun ihana Free Spirit esiintyi seuraavaks. Sitä bändiä olikin ollu jo kamala ikävä, ja meinasin hyppiä riemusta kun kuulin et kyseinen bändi on Thunderstonen korvaaja. Free Spiritilla on vaan niin loistavaa musaa mitä tuli tottakai kuultua tällä keikalla. Bändin Sami ja Vesa tunnisti mut eturivistä, vaikkei olla nähty ikinä kasvotusten. Ollaan kuitenkin kavereita Facebookissa joten ehkä ne sieltä muisti mut. Mut olipa aivan ihanaa nauttia keikasta ja kuulla paljon tuttuja biisejä, mm. The Dew Of The Rose, Nights Of Paradise, Heroes Don't Cry, Fever.. <3 Heiluin, nyökytin päätä ja lauloin biisien mukana. Sateesta huolimatta pysyttiin eturivissä ja kestin ”pienen” kastumisen, näytin kyllä niin uitetulta koiralta. Ois mulla ollu sadetakki mukana mut en jaksanu alkaa kaivaan sitä laukusta kesken keikan. Timo siellä lavalla juoksenteli pyyhkeen kanssa kun kosketinsoittimet meinas kastua.








Keikan jälkeen tavattiin Timo, Sami ja Vesa siinä viereisellä kojulla, Sami tuli heti halaamaan ja olin niin onnellinen et sain tavata edes osan bändistä nyt ekan kerran kasvotusten. Otettiin toki myös kuvat kun kerta oli mahdollisuus. Ois harmittanu jos en ois ottanu, harvoin tota bändiä täällä Tampereella näkee. Vaihdettiin siinä muutenkin vähän kuulumisia ja ennen kun ne lähti niin Sami vielä halasi uudestaan. Tosi mukavia ja kohteliaita jätkiä, toivottavasti nähtäis bändiä vielä monta kertaa! <3
Lähdettiin siitä sitten puistobaarin puolelle kun Iltsu halusi ostaa burgeria, sitä ennen me molemmat ostettiin sellanen retro Sauna Open Air -patchi joka maksoi vaan huimat 2 euroa. Kaupan päälle saatiin pienempi ja muutenki erilaisempi patchi. Ne vois laittaa vaikka siihen farkkuliiviin minkä ostin Tallinnasta. Vähän jotain muitakin muistoja kun pelkkiä kuvia.. :)


Mutta joo, mentiin siis puistobaarin puolelle jossa Iltsu söi burgeria ja mä söin croissanttia kun olin ostanu aiemmin Sokokselta. Katottiin samalla kun ihmiset lauloi kasarikaraokea, oli taas ihan järjettömän kovia laulajia joten en kyllä taaskaan kehdannu mennä laulaan. :D Karaoken jälkeen mentiin hetkeks kattoon Omnium Gatherumia, tämänkin aikana päästiin eturiviin vaikkei kyseessä ollukkaan mikään suuri suosikki. Mut oli mahtavaa kuulla mm. Skyline ja varsinkin Frontiers, ehdottomasti bändin paras biisi!



Ei sitten kauaa jaksettu seistä, Iltsu kävi vessassa ja mentiin puistobaarin puolelle istuskeleen, juotiin ja ooteltiin seuraavaa esiintyjää. Iron Mates ft. Taage Laiho oli siis seuraavana vuorossa, ne esitti covereita Iron Maidenin kappaleista. Erittäin hieno bändi, tuli kuultua toki tuttuja hyviä biisejä kuten Aces High, 2 Minutes To Midnight, Wasted Years yms.



Ei katottu kuitenkaan keikkaa loppuun asti, mentiin oottaan Turisasta päälavalle. Toka rivi kelpasi ja bändi aloitti keikan upeella kappaleella, To Holmgard And Beyond. Myös Stand Up And Fight oli jotain aivan mahtavaa. Muita biisejä en sitten tiennykkään, mut ne kuulosti korviini erittäin hyviltä! Tätä bändiä pitäis todellakin kuunnella enemmän. Oli ihanaa nähä tää bändi ekaa kertaa, bändillä ja yleisöllä oli mieletön meininki! 






Lähdettiin vähän ennen keikan loppua taas puistobaarin puolelle, katottiin jonkin aikaa Animal Housea, joka soitti myös covereita eri esittäjiltä. Kuultiin esim. Def Leppardin Hysteria, ja kun kappale pärähti käyntiin niin meni kylmät väreet. 



Ei jääty kattoon Animal Housen keikkaa pidemmäksi aikaa, haluttiin päästä viimeisen esiintyjän ajaks eturiviin. Ja päästiinhän me, vaikka oltiin aika sivussa. Ihana Stratovarius päätti koko festarit mahtavalla keikallaan! <3 Oli senkin viime näkemisestä jonkin verran aikaa. Oli mahtavaa kuulla niin uutta kuin vanhaa materiaalia, mm. My Eternal Dream, Shine In The Dark, Unbreakable, I'm Coming Home (tän aikana vasta menikin kylmät väreet), Black Diamond, Hunting High And Low.. <3 Timon ääni on vaan jotain niin upeeta ja nautin toki keikasta ja lauloin joidenkin biisien mukana. Hunting High And Low oli tottakai viimeinen biisi niinku yleensä ja oli taas vähän yleisönhuudatusta. Siinä vaiheessa tuntui et ääni lähtee. :D Oli kuitenkin aivan mieletön fiilis!







Keikan jälkeen jalat huusi jälleen hoosiannaa ja lähdettiin siitä pikkuhiljaa alueelta pois ison ihmismassan keskellä ja suunnattiin suoraan Roosteriin virallisille jatkoille. Siellä esiintyi Taage Laiho joka esitti Rooster House Bandin kanssa biisejä eri esittäjiltä, kuten Ozzy Osbournelta, Black Sabbathilta, Deep Purplelta.. <3 Se loppuilta jatkoilla olikin aika eeppinen. :D  







Kiitos myös vikan päivän esiintyjille mahtavista keikoista ja Taagelle myös siellä Roosterissa! <3
Super iso kiitos festarin järjestäjille ja seuralle! <3 Oli ikimuistoiset festarit!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti