rrock'n roll child

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

HOT ROD & ROCK SHOW 2019


Moi!
Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa järjestettiin tänä viikonloppuna jo neljättäkymmenettä kertaa Hot Rod & Rock Show. En ollu koskaan aiemmin käyny tämmösessä tapahtumassa, mut oon ihmetelly jälkikäteen miksen ollu käyny aiempina vuosina. Tää tapahtuma vaikutti nimittäin niin kivalle et siellä vois käydä toistekkin!
Olin ostanut lipun vain lauantaille, sillä sillon oli hyviä esiintyjiä. Tapahtumaan olisi päässyt jo kympiltä aamusta mut en vielä siihen aikaan jaksanut lähteä. Lähdin kotoa kävellen kohti messukeskusta joskus puoli yhden jälkeen ja bongasin Kotiteollisuuden keikkabussin kun pääsin paikan päälle. Oli hyvin aikaa kierrellä halleissa ennen Kotiteollisuuden keikkaa. Halleissa oli kaikenlaista nähtävää: autoja, moottoripyöriä, rekkoja ja vaikka mitä menopelejä. Oli myös erilaisia myyntipisteitä joissa myytiin herkkuja, vaatteita, asusteita, ja vaikka mitä krääsää. Nähtävää riitti siis paljon!









Kotiteollisuus aloitti D-hallissa joskus kahden maissa ja löysin itseni eturivistä. Siitä oli todella monta vuotta kun olin nähny kyseisen bändin viimeks joten tätä keikkaa olin oottanu aivan älyttömän paljon! Ei sitä kyllä voinut uskoo todeks kun bändi esiintyi siinä suoraan edessä ja heitti sellasen keikan et huhhuh. <3 Tuttuja biisejä (Tuonelan koivujen aikana meinas mennä jotain silmään) ja oli aivan mahtavat pyrot vaikka niiden lähellä tuli aika kuuma. Aaaaa mitähän tähän voisi enää lisätä? Oon vieläkin fiiliksissä tästä keikasta!









Keikan jälkeen hengasin kaverin kaa kun oli ilmestynyt mun taakse keikan aikana. Kierreltiin halleissa ja jossain kohtaa tuli jano niin ostettiin hedelmähuikat. Ei se oikein maistunut millekkään mut kyllä se jano ainakin hetkeks lähti. :D




Neljän aikoihin esiintyi Stratovarius joten suuntana oli jälleen D-halli, tällä kertaa ei päästy eturiviin mut ihan hyvin nähtiin kuitenkin lavalle. Oli tätäkin bändiä aivan ihana nähdä pitkästä aikaa, ja tottakai kuultiin hyviä tuttuja biisejä. Yllätyin et bändi soitti 4000 rainy nightsin, se on ehdottomasti yks bändin hienoimpia kappaleita ja tän aikana meni kylmikset. Kylmikset lähti vasta pyrojen aikana kun niitä oli tälläkin keikalla, mut olihan ne mielettömät! Viimeisen biisin Hunting high and lowin aikana Timo huudatti yleisöä tuttuun tapaan. Tästä keikasta jäi myös niin hyvä fiilis!










Keikan jälkeen kierreltiin vielä ennen kuin piti lähteä, sillä paikka suljettiin jo kuudelta. Nähtiin pihassa komee auto missä luki Kotiteollisuus ja Maailmanloppu. Siinä ympärillä taisi olla auton omistaja ja jotain muuta jengiä joten kysyttiin et saako auton kanssa ottaa kuvia ja saako siihen koskea. :D Saatiin onneks lupa joten otettiin muutamat kuvat ja poistuttiin sit paikalta.


Hot Rod & Rock Show oli kivasti järjestetty, erittäin hyvällä sijainnilla (suht lyhyt matka kotoa ja messukeskus on muutenkin hyvä paikka just tämmöselle tapahtumalle joka vetää puoleensa paljon kävijöitä), hyvää palvelua ja mikä parasta, loistavat bändit!


Kiitos Kotiteollisuus ja Stratovarius! <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti