rrock'n roll child

sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Metallimusiikin täyteinen perjantai-ilta

Moi!
Päätettiin kaverin kanssa hankkia liput viime perjantai-illan keikalle kun haluttiin keksiä jotain kivaa tekemistä viikonlopulle. Klubilla oli Manse Metal MMXIX -niminen tapahtuma, jossa siis nimensä mukaisesti esiintyi tamperelaisia metallibändejä. Liput oli todella edulliset ja oli kyllä taas kiva nauttia Klubin tunnelmasta.
Illan ensimmäinen bändi Egokills aloitti puoli kasilta, tätä en ollukkaa nähny hetkeen livenä. Keikka oli todella hyvä! Bändissä on mukana pari Uniklubin jäsentä jos joku ei tienny. Janne Selo toimii laulajana ja Pasi Viitala soittaa bändissä kitaraa. Jannen ääntä ei ihan hirveesti pääse kuulemaan Uniklubin keikoilla joten nyt oli mielenkiintoista kuunnella ja katsella pitkästä aikaa kun Janne pääsi kunnolla irti lavalla. Ei hullumpi laulaja!





Seuraavaksi lavalla moshaili Black Royal, jonka olin tainnut nähdä myös joskus aiemmin. Ei kuitenkaan hirveesti muistikuvia siitä edellisestä keikasta, joten olihan tää aika jees! Ei tähän nyt muuta lisättävää. :D




Tämän jälkeen esiintyi itselle uus tuttavuus, Skein. Olin kyllä kuunnellu jotain biisejä tältä ennen illan keikkaa jotta oisin vähän tienny millaisia biisejä näillä on. Tää oli sellanen ihan ok, kyllähän toi nyt meni mut en välttämättä menis kattomaan jos nää esiintyis jossakin ihan itekseen ilman muita bändejä.




Illan päätti Blackstar Halo, joka oli myös uusi tuttavuus mulle, tätä olin kuitenkin eniten odottanu. Kuuntelin myös tätä ennen iltaa ja rakastuin päätä pahkaa sellaseen biisiin kun The Queen. On tällä toki muitakin hyviä biisejä mut eniten tykkään nyt tosta kappaleesta ja se kuultiin tietenkin tällä keikalla. Bändiltä oli hiljattain ilmestynyt uusi albumi, Siren, ja nää oli sen albumin julkkaribileet. Tää keikka oli aivan mahtava! Ottakaahan tämä bändi kuunteluun! 







Meidän ilta ei suinkaan loppunut tähän, hurautettiin kaverin autolla vielä Maanalaiseen (ex-O'Haras). Siellä oli jo ehtinyt esiintyä yks bändi, mut ehdittiin katsomaan pääesiintyjän keikka. Ei maksanut mitään sisälle ja paikalla oli ihan hyvin porukkaa. Siellä esiintyi Dystocracy, sellainen metallibändi myös. Tämäkin oli mulle ihan uusi bändi, mitään biisejä en tienny mut siitä huolimatta bändi kyllä heitti hyvän keikan. Laulajalla oli mahtavat hevikiekaisut! Keikan jälkeen kävinkin kehumassa miten yllättävän hyvä keikka oli ja että tullaan varmasti joskus toistekkin katsomaan bändiä.





Semmonen ilta, oli kivaa! 
Kiitos bändeille ja seuralle <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti