rrock'n roll child

torstai 26. syyskuuta 2019

The 69 Eyes + National Nightmare @ Klubi

Moi!
Helsingin vampyyrit, eli The 69 Eyes juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Uusi albumi West End ilmestyi 13.9. ja bändi lähti kiertueelle. Kiertue saapui eilen Tampereen Klubille, mistä olin aivan innoissani. Sain Iltsusta seuraa ja illan aikana tuli nähtyä muutama tuttu. Illan lämppärinä toimi National Nightmare joka tuli todistettua ekaa kertaa livenä. Olin jotain biisejä kuunnellu aiemmin ja kyllä tää toimi ihan hyvin, ei tästä oo oikeestaan sen kummoisempaa mielipidettä.




Siirryttiin tän bändin jälkeen lavan eteen ja yllättävää kyllä, päästiin jopa kolmanteen riviin. Aattelin et ois tullu kunnon yleisöryntäys heti lämppärin lopetettua. :D Mut siinä oli hyvä olla koko keikan ajan. Mulla oli ollu koko illan hyvä fiilis ja fiilis vaan sen kun parani esiripun liikkuessa sivuun ja bändin tullessa lavalle. The 69 Eyes on vaan ihan mielettömän hieno bändi jota oli taas ihanaa nähdä pitkästä aikaa! Olin vähän kattonut aiempia settilistoja ja mietin et mitähän biisejä ne tällä keikalla soittaa.. Yllätyin täysin kun keikan ekana biisinä tuli Two Horns Up, se on uuden levyn avausraita ja ehdottomasti yks mun suosikeista. <3 Keikalla kuultiin myös muita uuden levyn biisejä mut ne oli niitä sinkkuja mitä oltiin julkaistu ennen levyn ilmestymistä. Toimii hyvin niin levyllä kuin livenä! Tietenkin kuultiin myös vanhempaa tuotantoo ja tietenkin se ehkäpä suurin hitti Lost Boys tuli lopussa kuten aina. Keikka tuntui menevän liian nopeesti, olisin voinut vaan koko illan kattella ja kuunnella tätä bändiä. Niin upea keikka ettei mitään rajaa. <3 Illan kruunasi yhteiskuva Bazien kanssa!
















Mielettömän kiva ilta, 
kiitos huippuseuralle ja bändeille, erityisesti The 69 Eyesille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti