rrock'n roll child

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Brother Firetribe + One Desire + Rust n' Rage @ Klubi Tampere 2.4.2022

Huhhuh mikä viikonloppu! Brother Firetriben ja One Desiren yhteinen Suomen kiertue saapui eilen myös Tampereen Klubille. Rust n' Rage on myös mukana kiertueella ja toimi illan ekana esiintyjänä. Siis kolme lempparibändiä saman illan aikana, ihan parasta!

Rust n' Ragea en ollukkaan nähnyt aikoihin livenä. Bändiltä ilmestyi viime kuussa uusi albumi One for the road, ja illan setissä oli mukana myös tämän albumin kappaleita. Levyn biisit toimii kyllä todella hyvin livenä! Prisoner on ihan ehdoton lempparini tältä levyltä. Suosittelen lämpimästi ottamaan levyn kuunteluun sekä käymään bändin keikoilla. Bändin jätkiä oli kiva tavata vielä myöhemmin ja nappasin kuvien lisäksi myös videoterveiset. 







Seuraavaksi lavan otti haltuun One Desire. Tätä bändiä on aina vaan niin ihana nähdä livenä. Nautin keikasta taas niin paljon. Tämä bändi on parhautta. 









Illan päätti aina niin ihana Brother Firetribe. Nautin tästä(kin) keikasta, tuli hieman jorattua. Näiden keikoilla tulee aina niin hyvä fiilis ja bändi saa aina hymyn huulille. Oli jotain aivan käsittämättömän upeaa nähdä näitä, ja vaikka tätä bändiä on tullut nähtyä jo todella paljon, ei silti kyllästy ikinä. Taidan nähdä bändin seuraavan kerran kesäkuussa kun esiintyvät Hervanta Open Airissa. 










Törmättiin myös Firetriben Hannekseen siinä myöhemmin ja häntä oli myös kiva nähdä. Jatkettiin tosiaan iltaa Klubilla keikkojen jälkeen ja oli ihan kiva meininki! 

Kiitos super paljon illan bändeille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti