rrock'n roll child

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Nightwish @ Nokia Arena 22.4.2022

Moi!

Oon vieläkin ihan fiiliksissä! Nimittäin eilen oli kauan odotettu Nightwishin keikka Tampereen uudella Nokia Arenalla. Tulipahan samalla nähtyä tämä areena sisäpuoleltakin, on se kyllä hieno! 

Alunperinhän Nightwishin oli tarkoitus esiintyä tuolla areenalla jo joulukuussa 2021, mutta keikka siirtyi tämän vuoden tammikuulle. Sen jälkeen keikkaa siirrettiin vieläkin ja lopulta uudeksi päiväksi varmistui 22.4. Viimein keikka toteutui! Kyllä oli aivan ihanaa päästä nauttimaan bändin keikasta monen vuoden jälkeen. Bändi esiintyi viimeksi Tampereella 2015, jolloin näin bändiä viimeksi. Joten olihan se jo korkea aika nähdä bändiä uudelleen. 

Lähiöbotox toimi illan avausbändinä ja sai itseasiassa aika hyvin yleisön messiin. Näiden keikasta mulla ei oo kuvia, sillä en saanut napattua yhtään julkaisukelpoista kuvaa. Mut oli ihan jees meininki. Kyllä sen kuitenkin huomasi et mitä ihmiset oli tullu katsomaan. Tunnelma oli hyvin odottava ja käsinkosketeltavissa. Taputettiin käsiä yhteen jo ennen kuin Nightwishin intro edes pärähti soimaan ja jotkut myös otti aikaa keikan alkuun. 

Vihdoin odotus palkittiin ja yksi mun suurimmista lempibändeistä esiintyi pitkästä aikaa mun silmien edessä. Koko loppuunmyyty areena räjähti. Tuli onnenkyyneleet ja huusin niin lujaa kun pystyin. Keikka oli pelkkää timanttia! Koko kaksituntinen keikka täynnä mitä upeimpia kappaleita ja älyttömän hienoja pyroja ja screenit. Visuaalisuutta keikasta ei siis todellakaan puuttunut! Toki hieman harmi ettei Hietala ole nyt bändissä, mutta Jukka hoiti homman todella hyvin, hyvä Jukka! Bändi oli muutenkin kovassa iskussa, Floor oli tosin vähän kipeä mutta se ei bändin menoa tuntunut haittaavan. Illan toiset itkut tulikin sitten Ghost Love Scoren aikana ja varsinkin biisin loppuhuipennuksessa kun Floorin ääni pääsi oikeuksiinsa. 

Kaikenkaikkiaan todella upea keikka. Hitto että mä rakastan tätä bändiä. 















Kiitos Lähiöbotox!

KIITOS NIGHTWISH! <3 WE WERE HERE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti