rrock'n roll child

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuoden eka postaus!


Vuosi vaihtui ja fiilis on ihan jees. Oltiin eilen siskon ja Janskun kaa kaupungissa kattomassa uuden vuoden meininkiä. JVG esiintyi Takon voimalaitoksen katolla, lähellä Vuolteentoria. Ei me tosin sitä oikee nähty, ku ne laulo aika kaukana yleisöstä. Siinä vieressä oli kuitenki sellane jättinäyttö jota kautta näki lavalle. Se tuli suorana lähetyksenä teeveestä. Nähtiin samalta näytöltä myös Tamperetalon tunnelmia, ku siellä oli esiintymässä mm. Sani, Anssi Kela, Diandra ja Timo Kotipelto.
Timo lauloi kyllä ihanasti Stratovariuksen Forever -kappaleen <3 Tai no sehän onkin kyseisen yhtyeen laulaja mut joo. JVG:tä oli juontamassa "lavalle" Uudesta Päivästä tuttu Valtteri Lehtinen.
JVG veti kyllä ihan hyvän keikan vaikkei me niitä nähtykkään. Emmä kyllä sitä silleen kuuntele, mut on niillä pari ihan menevää biisiä. JVG:n jälkeen siirryttiin lähemmäs sitä yhtä siltaa, ja vähän ajan päästä alettiin laskeen siihen et kello ois kakstoista, ja toivotettiin hyvät uudet vuodet. Sit jonkin ajan kuluttua alkoi tulla raketteja, oli kyllä upeita!


Siinäpä onkin illan onnistuneimmat kuvat.
Tänää en ookkaa tehny mitään sen erikoisempaa, katottiin siskon kaa Jos rakastat -niminen leffa, oli ihan okei. Vois varmaan käydä kohta mummia moikkaamassa. Btw, huomenna alkaa taas Voice Of Finland, ai että siellä on hyvät tuomarit! Tai no Michael ja Tarja on ne mun lempparit :) Pitää alkaa seuraileen ku oon ennenki kattonu kyseistä ohjelmaa, toivottavasti siellä kilpailijoiden joukossa ois joku lahjakas rokkari ja veis voiton. Haha, oon vaan niin heikkona rokkareihin ;D
Mut eipä tässä nyt muuta, vähän lyhyempi postaus tällä kertaa. Hyvää vuoden alkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti