rrock'n roll child

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Ari Koivusen keikka & Noora Louhimon lauluklinikka

Moi! Aattelin nyt kertoa viime lauantain Ari Koivusen keikasta sekä eilisestä Noora Louhimon lauluklinikasta. Aloitetaas vaikka ensin tosta Arin keikasta! (varoitan taas pitkästä postauksesta)


Eli Ari Koivunen & Erik Valkama Band veti keikan lauantaina 23.5. YO-talolla. Lipun mukaan keikan piti alkaa siinä joskus puol yhentoista aikoihin illalla, tuli hienosti taas bussisäätöö ja pelkäsin myöhästyväni pahasti keikalta. Onneks en sitten myöhästynytkään, sillä keikka ei ollutkaan vielä alkanu ku saavuin paikalle! Oli vähän outoo olla yksin mut sit törmäsinkin pian Jenitaan, joten oltiin sit kahdestaan. Saatiin istumapaikat, kun joku Jenitan tuttu päästi meidät siihen. Erik Valkama Band aloitti ennen Aria, ne soitti pari kivan kuulosta biisiä ja jotkut yleisöstä meni sinne eteen svengaileen musan tahtiin :D Ari tuli siinä vasta lähempänä puolta kahtatoista, ja yleisö oli myös sillonkin mukana. Mentiin jonkin ajan päästä Jenitan kaa siihe lavan viereen ku ei nähty oikee mitää sieltä istumapaikalta.
Ari veti kyllä aivan helkkarin upean keikan, pakko sanoo! Se siis lauloi muiden bändien/laulajien biisejä, tuli kuultua mm.
Led Zeppelin  - Immigrant Song
Led Zeppelin - Rock And Roll
Led Zeppelin - Stairway To Heaven
Whitesnake - Slow An' Easy
Deep Purple - Perfect Strangers
AC/DC - Highway To Hell
Bon Jovi - Livin' On A Prayer
yms. Oli kyllä mieletön meininki! Ton Highway To Hellin aikana menin vaa sinne muiden tanssijoiden sekaan ja tanssahtelin siinä vähän itekkin :D Hauskaa oli!

Tähän väliin pieni videopätkä + kuvia keikalta:












 Ari tais vetää siinä jonkun puolentoista tunnin keikan jos nyt oikein muistan. Arin jälkeen lavan otti yllättäen haltuun JP Leppäluoto! Tuli joo hieman yllätyksenä et seki oli siellä :D Mut oli ihanaa nähä JP pitkästä aikaa, se veti siinä vähän The Doorsia saman bändin kaa, pakko muuten sanoa myöskin se että bändi osas soittaa mahtavasti, tosi taitavia soittajia!

JP
Jenita häippäs jossai vaiheessa jo kotii, ite jäin vielä siihen oottelee Aria ja kävin kysymässä narikan työntekijöiltä et oliks niillä Arista mitää tietoa. Eipä niillä ollu, mut oottelin siinä silti ja kattelin samalla JP:n keikkaa. Vähän ajan päästä se Ari tulikin, koputin sitä olkapäähän et hei voidaaks ottaa kuva, ja Ari oli heti et tottakai!! Otettiin kuva ja sain Arilta halin, kiitin myös sitä tosi hyvästä keikasta. Ari kiitti ja lähti siitä sit varmaanki kattoo JP:tä :D Mut oli todella huikee ilta, kiitos Erik Valkama Band, kiitos JP, KIITOS ARI! <3

Ja sitten siirrytäänkin eiliseen päivään; Noora Louhimo (Battle Beastin laulaja) @ Rock Academy, Monitoimitalo 13.
Pääsin harjottelusta  joskus viiden aikoihin, kävin Hesessä ja meninki siinä sit puolen jälkeen pikavauhtia Monarille. Siellä siis oli toi Rock Academy, missä Noora Louhimo piti lauluklinikkaa.
Se alkoi joskus kuuden aikaan, ei siellä mun lisäks ollu hirveesti väkee. Sinne oltiin tuotu tuolit, ja istuin siinä jossain tokassa rivissä. Noora aloittikin pian, toivotti meidät tervetulleiksi ja alkoi kertomaan mm. erilaisista laulutekniikoista, miten ääntä huolletaan jne. Vaikkei musta välttämättä mitään laulajaa tulekkaan (tai kuka tietää :D) niin tuosta oli kuitenkin paljon hyötyä! Noora myös ite näytti mallia erilaisista laulutekniikoista ja sillee, ai että mä rakastan sen lauluääntä, siis se vaan on niin mieletön! <3 Osaispa itekki laulaa yhtä hyvin.





 Toi juttu kesti jotain pari tuntia, ja ennen klinikan loppumista päästiin vielä ite laulamaan. Ensin kaikki laulo yhteen ääneen sillee JEEEEE-EEE. Piti käyttää pää-ääntä ja sit sillee et se vähä hiljenee alemmas, en nyt kauheen hyvin osaa selittää :D Sit jokaisen piti myös improvisoida soolona sitä omaa ääntä, se sai olla vaikka toi JEEEE-EE tai vastaava. Jännitti kyllä vähäsen laulaa Nooran ja muiden eessä mut ihan hyvin se kuitenki loppujen lopuks meni ja kaikki taputti. Noora myös sanoi mun äänestä jotai mut en enää muista, oli kuitenki positiivista palautetta :) Oli oikeesti älyttömän siistii, otin Nooran kaa selfien ja sanoin et nähään Battle Beastin keikoilla!

On taas niin onnellinen fiilis, ja hei enää pari päivää harjotteluu ja sit lomalle! Mun loma alkaa tosi mukavasti, sillä meen perjantaina Hannan (sieltä Santa Cruz -fanimiitistä) kaa Jack The Roosteriin kattomaan Brother Firetriben Pekkaa :) Lauantaina Janskun kaa kattomaan Nopsajalkaa Särkkään ja sit ehkä sen jälkee yksille Torniin. Ens viikolla kauan odotettu South Park! Huhhuh, kaikkee hienoo tulee vielä tapahtumaan! :)

Tossa vielä yks kollaasi kuvista mitä nyt tossa viime viikolla otin. Sunnuntaina tuli syötyy huimat kaks jäätelöö :--D  Mut ei mulla muuta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti