rrock'n roll child

tiistai 24. heinäkuuta 2018

1807 & 2107


Moi!
Viime viikolla oli muutaman päivän Tammerfest täällä Tampereella, jolloin ympäri kaupunkia oli vaikka mitä ohjelmaa.
Keskiviikkona vein yökyläkamani Iltsulle, juotiin vähän viiniä ja myöhemmin suunnattiin kaupunkiin. Istuttiin jonkin aikaa Koskenrannassa ja kuultiin kun JP Leppäluoto esiintyi Moe’s Baarin terassilla. Se ei kuitenkaan tainnu olla osana Tammerfestejä, mut keikka oli siitä huolimatta hyvä, JP:tä jaksaa aina kuunnella.
Lähdettiin sitten siinä joskus ennen yhtätoista Bar Ihkuun, sillä Timo Kotipelto esiintyi akustisesti Matias Kupiaisen ja Jani Liimataisen kanssa. Tää oli osana Tammerfestejä. Oon nähny Timon ja Janin monesti duokeikoilla, mut oli kiva yllätys et Matias oli nyt mukana. Mahtava trio! Kuultiin vaikka mitä hienoja biisejä, kuten Timon & Matiaksen bändin Stratovariuksen biisejä sekä tietenkin biisejä muiltakin esittäjiltä. Oli ehdottomasti yks hienoimpia keikkoja mitä oon nähny. Keikan jälkeen sain vielä kuvan Timolta ja juteltiin vähän aikaa.








Lauantaina oli tarkoitus käydä Iltsun kaa Särkässä, mut koska alkoi sataan nii ei sitten menty sinne asti. Käytiin syömässä jonka jälkeen Lidlin kautta Eteläpuiston lähelle istuskeleen. Kuunneltiin Ratinanniemen Tammerfestejä, ehdittiin vähän kuuleen Mew-yhtyettä ja Cheekkiä. En tiiä mikä siellä Cheekin aikana pamahteli, mut ai että sain kivoja sätkyjä. :D Oli muuten vähän oudosti sijoitettu lava kun screenit näkyi toiselle puolelle…

Myöhemmin otettiin suunnaksi Ruby&Fellas, kun Jerkka Virtanen Duo esiintyi siellä. Myös tämä oli osana Tammerfestejä. Joni Valkeejärvi oli Jerkan kaverina lavalla ja he esittivät jälleen akustisia biisejä. Tuli vähän samoja biisejä mitä aiemmallakin keikalla, mut ei haitannu koska ne kuulosti silti hyvältä. Yllätyin et tuli sellasiakin biisejä mitä en aiemmin oo kuullu Jerkan esittämänä. Esim. Sunrise Avenuen Fairytale Gone Bad oli aivan mahtavaa kuulla! Kiva et Jerkka pystyy vetämään niin monipuolisia biisejä, ja mun mielestä jotkut niistä kuulostaa Jerkan laulamana paremmalta. Yleisöäkin oli rutkasti paikalla ja kaikki oli aika hyvin messissä. Myös tämä oli niin huikee keikka!







Niin se vaan on, et musiikki on parasta livenä! Onneks ens lauantaina taas keikkaa pukkaa.

Kiitos viime viikon esiintyjille 
ja kiitos tietenkin Iltsulle jälleen seurasta! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti