rrock'n roll child

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Leijonien kultajuhlia ja Pekka Heinon keikkaa



Hei!
Huhhuh ku on tapahtunu taas kaikenlaista. Suomi voitti kultaa jääkiekon MM-kisoissa Kanadaa vastaan! Vaikka en seuraakkaan lätkää niin lähdettiin silti siskon ja Hannan kanssa torille viime keskiviikkona, kun kultajuhlat järjestettiin myös täällä Tampereella. Juhlissa oli tietenkin itse pelaajat mutta myös monia hyviä esiintyjiä! Siellä oli Ilari Hämäläinen, Noora Louhimo, Jonne Aaron, Aikakone (somessa kyllä sanottiin Sani Aartela mut oli erittäin kiva yllätys et koko bändi oli lavalla), Poju, Pate Mustajärvi, JVG, Waltteri Torikka ja Pirkanpojat. Usea artisti esitti vain yhden kappaleen mut jotkut sai esittää enemmänkin biisejä. Oltiin kyllä todella hyvin onnistuttu valitsemaan esiintyjät tähän tapahtumaan, varsinkin Ilari, Noora, ja Jonne oli aivan 6/5! <3 Päivä oli kaunis ja ihmiset hyvällä tuulella, ei olisi voinut olla yhtään parempi päivä kultajuhlille!










Ilari Hämäläinen


Noora Louhimo


Jonne Aaron


Aikakone


Poju

Pelaajia

Mörkö

Pate Mustajärvi


JVG


Waltteri Torikka

Ja siinä vielä kaikki lavalla.
Juhlien jälkeen käytiin heiluttamassa pelaajille jonka jälkeen istuskeltiin Hannan kanssa jonkin aikaa Koskenrannassa. Sen jälkeen mun oli tarkoitus lähteä kotiin, mutta eksyin Hannan ja tämän kaverin kanssa Bar Ihkuun katsomaan Pekka Heinon keikkaa. Toisaalta, olisihan se ollu outoa jos en ois ollu Pekan keikalla! Oli se vaan taas ihan huikee ja JC Halttunen oli tämän kaverina lavalla esittämässä akustisia versioita eri esittäjiltä.






Pitkän mutta mahtavan päivän jälkeen oli ihana päästä kotiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti