rrock'n roll child

maanantai 30. joulukuuta 2019

Leffavuosi 2019

Tänä vuonna tuli nähtyä paljon hyviä leffoja, joita kävin ihan leffateatterissa asti katsomassa.
Aiempiin postauksiin pääsee tästä ja tästä.

Juice
Milloin kävin katsomassa: 16.1.
Ajatuksiani leffasta: Kyseinen elokuva kertoo legendaarisen muusikon Juice Leskisen elämästä. Nähtyäni trailerin odotukset oli korkealla tän leffan suhteen, ja ajattelin et leffa on loistava. Leffan jälkeen oli kuitenkin hieman ristiriitaiset fiilikset. Olihan se silleen hyvä, et voi sen joskus kattoa uudelleen. Leffasta kuitenkin puuttui paljon asioita mitä Juicen elämässä tapahtui. Lähinnä leffa tuntui keskittyvän Cointus Intin aikoihin. Ehkä tän ymmärtää, jos leffasta on tulossa muita osia? Sitä en tiiä. Kuitenkin jäi sellainen olo et leffa loppui kesken. Positiivista oli se et näyttelijät onnistuivat rooleissaan, ja Riku Nieminen sopi Juicen rooliin todella hyvin. Musiikki oli myös tietenkin parhautta, Juicella oli paljon unohtumattomia kappaleita.

Räyhä-Ralf valloittaa Internetin (Ralph Breaks The Internet)
Milloin kävin katsomassa: 16.2.
Ajatuksiani leffasta: Kyseinen leffa on jatkoa edelliselle osalle, Räyhä-Ralfille. Oli kiva käydä kerrankin katsomassa jotain Disneypätkää, Disneyn elokuvia kun tulee harvoin katsottua ihan leffateatterissa. Salissa oli aika paljon lapsiperheitä, mut ihan hyvin sulauduin joukkoon. :D
Leffan juoni vaikutti kiinnostavalta ja leffa tempaisikin heti mukaansa. Ei ollut kertaakaan sellaista hetkeä että leffaan olisi kyllästynyt. Tykkäsin tosi paljon elokuvan visuaalisesta puolesta ja siitä, millaiseksi Internetin maailma oltiin tehty. Plussaa oli tietenkin Disneyn prinsessat jotka toivat lisää hauskuutta leffaan. Saatoin tykätä tästä jopa enemmän kuin edellisestä osasta!

Uinu uinu lemmikkini (Pet Sematary)
Milloin kävin katsomassa: 17.4.
Ajatuksiani leffasta: Oli tarkoitus käydä katsomassa Dumbo, mut muutin mieltä ja varasinkin lipun tämän leffan näytökseen. Kyseessähän on siis Stephen Kingin teokseen perustuva elokuva josta julkaistiin tänä vuonna uusi versio. Tämä uusi versio kyllä poikkesi jonkin verran alkuperäisestä versiosta ja elokuvan tunnelma oli mielestäni synkempi. Elokuvassa oli myös paljon äkkisäikäytyksiä joita kyllä vihaan kun säikähdän niille melkein aina. :D Näyttelijät onnistui erittäin hyvin rooleissaan ja tykkäsin varsinkin perheen tytön näyttelijästä. Hautausmaakohtaukset oli mahtavia ja leffan loppukohta jäi erityisesti mieleen.

Child’s Play
Milloin kävin katsomassa: 22.6.
Ajatuksiani leffasta: Päätin keksiä juhannuspäiväksi jotain spessua ja huomasin et tää oli ennakkonäytöksessä joten päätin käydä yksikseni kattomassa. Leffan ensi-ilta oli vasta 19.7. mut oli kiva mennä kattoon tää ennakkoon. Kyseessä on uusi versio vuoden 1988 elokuvasta. Olin nähny tuon alkuperäisen version joskus monta vuotta sit ilman tekstityksiä enkä oikein muistanu mitä siinä tapahtui, joten en ihan pystynyt vertaamaan sitä ja tätä uutta versioo keskenään. Mielestäni tää uusi versio oli silti todella hyvä ja nautin leffan katsomisesta paljon, vaikka säikähdin muutamaan otteeseen. Leffasta nimittäin löytyy jonkin verran jumpscareja! Roolitukset oli onnistunut hyvin ja tappajanukke Chucky oli jotenkin paljon creepympi, sen verran muistan alkuperäisestä versiosta et Chucky ei ollu siinä niin pelottava.. Mut ai että, tykkäsin tosi paljon tän uuden version Chuckysta ja hän on kyllä yks mun lemppari kauhuleffojen pahiksista! <3

Rocketman
Milloin kävin katsomassa: 2.7.
Ajatuksiani leffasta: Leffa kertoo Elton Johnin elämästä aina lapsuudesta uransa huipulle asti.  Mielestäni leffa oli aivan loistava, vaikken olekkaan Eltonia kauheesti kuunnellu. Joitakin hittibiisejä oon lähinnä kuullu, mutta leffa tarjosi paljon sellaisiakin biisejä mitä en ollut koskaan kuullu. Pakko sanoa et koreografiat joidenkin biisien aikana oli tosi taidokkaita ja usea Eltonin kappale oli sellanen et olisi tehnyt mieli ponnahtaa penkistä ja tanssia itsekkin. Näyttelijät oli ihan nappivalintoja, varsinkin Taron Egerton loisti Elton Johnin roolissa ja tuntui että elokuvaan oltiin panostettu huolella. Puvustus, leikkaus, äänimaailma, yleisö keikoilla ja kaikki oli todella hienon näköstä ja elokuva tarjosi monesti niin itkut kuin naurutkin. Vaikka Eltonista ei tietäisi paljonkaan, suosittelen silti katsomaan tämän leffan.

Leijonakuningas (The Lion King)
Milloin kävin katsomassa: 24.7.
Ajatuksiani leffasta: Kyseessä on siis uusi versio vuoden 1994 alkuperäisestä piirretystä. Elokuva kertoo Simba-leijonan kasvutarinasta Jylhämaan kuninkaaksi. Varmasti moni on nähnyt alkuperäisen ja muistaa tarinan. Menin ehkä hieman ristiriitaisin fiiliksin kattomaan tän uuden version. Olin kuullut siitä enemmän huonoa kuin hyvää palautetta, joten odotukset ei ollut kovin korkealla. Olin kuitenkin leffan katsomisen jälkeen sitä mieltä et se on aivan ihana elokuva! Katsoin leffan enkunkielellä, sillä tykkään kattoa tämmösiä leffoja mieluummin enkuksi, alkuperäisen oon kattonut suomeksi. Leffahan on aikalailla kopio alkuperäisestä, joitakin juttuja ei kuitenkaan oltu täysin kopioitu mikä oli ehkä hyvä ja leffa tarjosi uusiakin asioita. Jo heti alussa, Circle of life kappaleen aikana kyyneltulva valui silmistä. Se kappale ja koko leffan alku on niin legendaarinen. Leffassa oli muutenkin kaikki tutut kappaleet, yksi uusi biisikin löytyi mikä kuulosti omaan korvaan ihan hyvältä. Eläimet näytti hyvältä ja mua ei oikeestaan edes haitannut vaikka tätä versioo oltiin venytetty kaksituntiseksi. Leffassa tuli tietenkin myös se kohtaus missä gnu-lauma lähtee liikkeelle ja Mufasa kuolee. Jo heti sen kohtauksen alussa aloin taas itkemään, se koko kohtaus oltiin tehty tässäkin upeasti vaikkei Mufasan kuolemaa tietenkään koskaan toivo. Kohtauksen aikana soiva Stampede on ehdottomasti mun suurimpia suosikkeja tässä leffassa. Miten jo kuorolla voi saada aikaan niin eeppisen mestariteoksen? Huhhuh. Mut todellakin näkemisen arvoinen leffa!

SE: Toinen luku (IT: Chapter 2)
Milloin kävin katsomassa: 15.9.
Ajatuksiani leffasta: Elokuva on siis jatkoa ekalle uusitulle SE-elokuvalle. Olin kuullu tästä leffasta niin hyvää kuin huonoakin palautetta joten menin aika ristiriitaisin fiiliksin katsomaan tän leffan Iltsun kanssa, se meidän leffareissu oli aika extempore. Elokuvalla oli kestoa jopa kolme tuntia, mut se ei silti missään nimessä ollut ollenkaan tylsä! Tuntui et leffassa tapahtui kokoajan jotain, joten olisi ollut vaikea nukahtaa. Ja koska leffassa tottakai on äänet kovalla, niin säikähdin oikeesti melkein jokaista kohtausta. Oli myös helppo päätellä milloin tulee säikähtämään, eli äkkisäikytykset oli hyvin ennalta-arvattavia. Hahmot oli tuttuja aiemmasta leffasta ja tykkäsin et tässäkin osassa näytettiin takaumia jo kasvaneiden ihmisten lapsuudesta. Itse Pennywise oli jälleen karmea ilmestys ja mielestäni tämä oli aiempaa osaa pelottavampi ja raaempi. Leffan jälkeen tuli fiilis et haluan nähdä tän pian uudestaan. Suosittelen!

Doctor Sleep
Milloin kävin katsomassa: 3.11.
Ajatuksiani leffasta: Kyseessä on Stephen Kingin kirjoihin perustuva jatko-osa Hohdolle. Tykkään Hohdosta tosi paljon leffana, kirjaa en ole koskaan lukenut enkä ollut lukenut myöskään Doctor Sleeppiä. Jännä, etten jaksa lukea niitä kirjoja mut kuitenkin jaksoin istua 2 h 30 minuuttia kattomassa tätä osaa. Kyllä mun varmaan oikeesti pitäis lukea ne kirjatkin, joskus kirjoja ja elokuvia on kiva verrata keskenään. Vaikka tykkäsin Hohdosta, mun odotukset ei ollut ihan hirveän korkealla kun menin katsomaan tän jatko-osan, sillä olin jo ehtinyt kuulemaan tästä kovaa kritiikkiä. Kuitenkin katsottuani leffan olin erittäin tyytyväinen! Jo elokuvan alussa tuli nostalginen fiilis kun oltiin Overlook-hotellissa. Takaumat oli ihan huippuja ja vanhojen hahmojen paluu sai aikaan kylmät väreet. Leffa osasi olla karmiva, mutta välillä saatoin hymyillä joillekkin kohdille. Tykkäsin leffan piinaavasta musiikista ja vaikka leffa oli pitkä, se ei tuntunut yhtään pitkästyttävälle. Jos olet edes vähän Hohto-fani niin suosittelen todellakin katsomaan tämän!

Joker
Milloin kävin katsomassa: 5.11.
Ajatuksiani leffasta: Leffa oli saanut todella hyvän vastaanoton, tai ainakin olin itse kuullu siitä paljon hyvää sanottavaa, joten päätin käydä tsekkaamassa tämän siskon ja kaverin kanssa. Enkä yhtään ihmettele miksi niin moni tykkää tästä. Elokuva kertoo Batman -elokuvista tutun Jokerin syntytarinan. Miksi hänestä tuli psykopaattinen murhaaja, miten pelkät olosuhteet voi tehdä ihmisestä niin erilaisen. Joaquin Phoenix tekee hemmetin hyvää työtä Jokerin roolissa, toki muutkin on ihan kelpoja näyttelijöitä mutta mielestäni Joaquinin roolisuoritus on aivan täydellinen! Olemus, ilmeet, eleet.. Ja se nauru! Elokuva oli muutenkin hienosti toteutettu, tykkäsin leffan musiikista ja sen pienestä raakuudesta. Jotkut oli sanonut leffan olevan ahdistava, mut en oikeestaan ite kokenut sitä kovinkaan ahdistavana. Sanoisin silti oikein hienoksi leffaksi! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti