rrock'n roll child

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Päivä Hämeenlinnassa

Moi!
Lähdettiin Iltsun kanssa lauantaina päiväksi Hämeenlinnaan. Oltiin jo pitkään puhuttu et voitais kesän aikana vierailla jossakin kaupungissa ja päädyttiin lähtemään tänne. Siitä olikin aikaa kun olin itse käynyt kunnolla kiertämässä tätä kaupunkia. Lähdettiin matkaan jo klo 12 Onnibussilla. Koko matkan satoi kaatamalla ja sade jatkui perille päästyämme. Käytiin etsimässä vessa jonka jälkeen lähdettiin yhden sateenvarjon ja mapsin voimin kävelemään kohti nähtävyyksiä joita haluttiin nähdä. Itse Hämeen linna, Sibeliuksenpuisto, Sibeliuksen syntymäkoti ja vaikka mitä. Sade ei meinannut millään hellittää, sain sateenvarjosta luultavasti kuhmuja päähän ja varjo meinas lähtee lentämään tuulen mukana, myös joku tietyöaita meinasi lentää meitä päin. Aika pian tämän jälkeen mun laukusta irtosi hihna! Käytiin myös parilla kirppiksellä mut niistä ei lähtenyt mitään mukaan ja ei päästy ruokapaikkaan kun oli vasta siirretty toiselle paikalle. Näin Hämeenlinnassa. :D Mut mahtuihan tähän päivään jotain positiivistakin: sade loppui viimein, Goodmannin Newyorkkerista lähti mukaan aivan ihana paita ja ennen bussin lähtöä ehdittiin juomaan pullo valkkaria Rantakasinolla.






























Tää oli kyllä ikimuistoinen ja hauska reissu! Ehkä tässä kesän tai syksyn aikana voisi toteuttaa toisenkin reissun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti