rrock'n roll child

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

I'll run a mile, I'll run a mile



Moi! Voisinkin kertoa mitä oon tässä viime aikoina puuhaillu.

Oon käyny mummilla syömässä erittäin hyvää ruokaa.


Ollaan siskon kaa kaivettu lautapelit esiin, niitä on kiva pelata pimeinä syysiltoina.

 
Oon kuvaillu kivoja maisemia mummin parvekkeelta.


 
Torstaina kävin tapaamassa Amorphista Levykauppa Äxällä, mukaan lähti yhteiskuva & nimmari. <3


Perjantai oli vapaapäivä, aamu alkoi hyvällä aamupalalla Zoon viimeisintä jaksoa katsellen.

Perjantaina hengailtiin Janskun kaa, käytiin huvin vuoks Ikeassa, missä söin aika söpön prinsessaleivoksen :D Samana päivänä käytiin Stockalla, mistä ostin liput Reckless Loven ja Michael Monroen keikalle :3


Kuvailtiin myös kaikkee ja mentiin hetkeks istumaan kaverin kämpille.


Illemmalla takasin keskustaan, Koskipuistossa oli Valoviikkojen avajaiset. koko paikka oli täynnä porukkaa. Oli tuliesitystä, valoja ja illan päätti komee ilotulitus! Kuvista tuli ihan surkeita mut ei voi mitää.. Oli kuitenkin tosi onnistunu ilta!








 
Eilen oli ihana ilma, joten päätin kävellä kotoa kaupunkiin, siinä samalla vähän kuvailin, mut aattelin tehdä niille kuville ihan oman postauksen. Eilen myös alkoi taas Putous, sitä tuli katteltuu. Sketsihahmoista en vielä sano mitää, ku vastahan ne esiteltiin. Mun mielestä on iha tyhmä sanoa heti ekan kerran jälkeen et iha surkee, ku ne hahmot voi vielä kehittyä. Mut tää onki vaa mun mielipide. 

Mut tämmöstä tällä kertaa, ei muutaku seuraavaan postaukseen! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti