rrock'n roll child

perjantai 22. syyskuuta 2017

KIIRAROCK 2017 - day 2

Heei!
Aattelin tulla kirjottaan nyt toisesta, ja samalla vikasta päivästä, lauantaista. Tavattiin Iltsun kaa jo hyvissä ajoin ku käytiin kaupassa ja vietiin mun yökyläkamat Iltsun kämppään. Juotiin vähän pohjia ja fiilisteltiin illan bändejä Kiirarock -soittolistaa kuunnellen. Mentiin taas kasiks Roosterille, illan eka bändi, tamperelainen Nasty Lipstick aloitti jo puoli ysin paikkeilla. Tää oli toka kerta ku näin bändin livenä, keikka oli jälleen huippu! Tuli kuultua mm. Hell We Won't Go, All Out Of Love, Built To Be Loud ja monia muita hyviä biisejä. Hemmetin tarttuvia kyllä! Tuli vähän laulettua mukana.




Seuraavaks lavan otti haltuun myös tamperelainen Loudguns, jota en ollu nähny ainakaan vuoteen tai pariin.. o_o Laulaja oli ainakin vaihtunu, ja siis, härregyyd, Olli Kärki sopii tohon bändiin ku nenä päähän! Ei sillä et Lassissa ois ollu mitää vikaa mut voi vitsit. Hyvin Ollikin osasi laulaa varsinkin Loud N' Proudin aikana ja These Dreams on vaan jotain niin upeaa. Hyvänä bonuksena bändi soitti myös Bon Jovin Runawayn. Aivan mahtavaa! Bändillä on kuulemma ens kuussa keikka Roosterissa, joten jospa sinne vois harkita menevänsä.






Sitten oli vuorossa latvialainen Bloody Heels! Oon tutustunu bändin musaan vasta hiljattain, ja tunnistin muutaman biisin mitä bändi soitti keikan aikana. Cheap Little Liar oli tottakai paras biisi! <3 Ei voinu olla nyökyttämättä päätä, bändillä on vaan niin meneviä biisejä! Ja oonko se vaan mä, vai onko joku muukin sitä mieltä et laulajan ääni kuulostaa vähän Steel Pantherin laulajalta? :D








Keikan jälkeen otin selfien Bloody Heelsin laulajan ja kitaristin/basistin, en muista kumpi, kanssa. Halattiin myös vielä laulajan kaa ja taisin kiittää keikasta.
Sitten lavan valtasi kuopiolainen Block Buster, oisinko nähny nyt neljännen kerran? Tuun muistamaan tästä keikasta ainaki sen, ku Iltsu otti instansa stooriin videoo ja siinä lukee BLOCK BUSTERS... 'D. Mut keikka oli oikein loistava, kuultiin jälleen tuttuja biisejä, kuten Bulletproof, Danger Line, Ain't On The Chain ja monia muita. Eli ei tämäkään huono ollu, itseasiassa mikään tän vuoden Kiirarockin bändeistä ei ollu yhtään huono. Miten ne osas valita näin hyvät bändit?!




Ja sitten olikin jo illan viimeisen, ja samalla koko festareiden pääesiintyjän, Vantaalla perustetun, ihanan Shiraz Lanen vuoro! Tämän aikana oltiin Iltsun kaa eturivissä. Jaakkokin oli ilmestyny jossain vaiheessa paikalle, ja näin muitakin tuttuja naamoja siinä. Mut voi Shirazit, minkä teitte! Keikka oli jälleen jotain niin hienoo! <3 Paljon tuttuja biisejä kuten Wake Up, Mental Slavery, Begging For Mercy, Story To Tell jne. <3 Tuli myös kuultua uusi biisi jonka nimee en ikinä muista. Ennen Same Ol' Bluesin alkua Hannes käski ottaan rakkaasta ihmisestä tukea, ja me sit Iltsun kaa otettiin toisistamme kiinni ja heiluttiin. Oikeesti, aloin itkeen ku toi biisi alko soimaan ja sain vaan siinä heilua rakkaan ystävän kädestä pitäen. Tiivis tunnelma, kaikki laulamassa yhteen ääneen ja yks lempibändeistä suoraan eessä. Tunsin itteni niin onnelliseks.
Keikan kruunasi se ku pari Bloody Heelsin jäsentä hyppäs lavalle laulaan Shirazien kaa Bon Jovin Livin' On A Prayeria. Jessus! <3 Ja keikan jälkeen sain hyppysiini bändin settilistan.












Hengattiin takabaarin puolella pilkkuun asti. Uusia ihmisiä, vanhoja tuttuja, paljon juomaa, hauskanpitoa, kuvia Shirazien kaa.. <3 Tää oli yks parhaimpia viikonloppuja ikinä!

Super iso kiitos myös lauantain bändeille!! <3


Kiitos myös mahtavalle seuralle, erityisesti Iltsulle ku huoli mut yöks! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti