rrock'n roll child

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Tammerfest 2022

Moikka!

Tampereella vietettiin viikonloppuna Tammerfest-viikonloppua. Oli stand uppia, klubikeikkoja yms. Mentiin kuitenkin vain Ratinanniemen festivaalialueelle pääpäivänä, eli lauantaina. Oltiin ostettu siskon kanssa liput hyvissä ajoin ja Iltsukin lähti messiin. En ollut aikoihin käynyt itse Tammerfestien festarialueella, viime kerrasta oli jokunen vuosi aikaa. Lauantaina siellä esiintyi Uniklubi, Mariska, Erika Vikman, Pyhimys, Anna Puu, Anssi Kela ja Popeda. Eniten näistä kiinnosti Uniklubi, Anssi Kela ja Popeda. Uniklubi starttasi päivän ja keikka oli jälleen aivan mahtava! Hoilasin biisien mukana ja oli todella hyvä fiilis. Sisko ei ollut ennen nähnyt Uniklubia mut hänkin tykkäsi keikasta. Mut eihän tämän bändin keikoista voi olla tykkäämättä! 






Tämän jälkeen otettiin glitterit naamaan ja poistuttiin hetkeksi alueelta. Käytiin syömässä heseateriat.  Alkoi sataa ihan urakalla, joten mentiin syömisen jälkeen siskon autoon pitämään suojaa ja kuuntelemaan musaa. Onneksi sisko oli autolla liikenteessä. Kun sade viimein loppui, palattiin alueelle ja tsekattiin Erika Vikmanin keikka. Syntisten pöytä ja 7300 päivää oli ihan hauska kuulla livenä. :D Et kyllä tää menetteli. 




Sitten lähdettiin extempore autopesuun ja istumaan hetkeksi iltaa porukoille, sillä seuraavat esiintyjät ei niin hirveästi napanneet. Palattiin vasta myöhemmin katsomaan Anssi Kelaa. Koska katsottiin keikkaa anniskelualueen puolella, ei meinattu kuulla koko artistin laulua kun oli niin kovaäänistä jengiä. :D Oli myös todella ahdasta joten kulautettiin Iltsun kanssa shotit ja lähdettiin pois anniskelusta. Katsottiin loppukeikka toisella puolella. Oli kyllä kiva nähdä Anssi pitkästä aikaa livenä, kuultiin kaikki legendaariset hitit kuten Nummela, 1972, Puistossa.. Coveri Pyhimyksen Fuck the worldista oli myös aivan käsittämättömän kova! Ja hyvin oli porukka messissä. 




Odotettiin Kelan jälkeen että jengi liikkui lavan edestä ja rynnittiin sitten niin lähelle lavaa kuin mahdollista. Saatiinkin hyvät paikat ja oltiin ihan fiiliksissä, sillä seuraavaksi Popeda nousi lavalle. Sitä oltiin odotettu kuin kuuta nousevaa. Aivan jumalattoman hieno keikka, jorattiin täysiä mukana ja koko muukin yleisö nautti keikasta. Myös bändi näytti nauttivan ja oli todella kovassa iskussa, voi jumalaare että oli hianoo! Kuultiin legendaarisia hittejä, vähän uudempiakin biisejä ja Paranoidin suomenkielinen coveri toimi myös! Costello pääsi myös laulamaan omaa biisiään. Mikä tunnelma tällä keikalla olikaan. Kaikenkaikkiaan aivan täydellinen päätös lauantaille ja koko festareille. Tämä bändi pitää nähdä joskus uudelleen.








Keikan jälkeen hilpastiin alueelta baariin jatkoille. Oli kyllä hauskat jatkot, en oo hetkeen nauranut näin paljon omille toilailuille. :D Mutta ei niistä sen enempää. Kivat festarit takana, kiitos huippuesiintyjille ja tietenkin myös huippuseuralle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti