rrock'n roll child

keskiviikko 31. elokuuta 2016

26.-27.8.

Moi! Perjantaina ja lauantaina tapahtui aikas kivoja asioita, joten voisinkin kertoa niistä tänne.

Perjantaina Särkässä esiintyi Movetron, jota oli kyllä ihan pakko mennä kattomaan, sillä oon aina tykänny kyseisestä bändistä, vaikkei se nyt mitään heviä tai rokkia ookkaan :D. Jotenki ne biisit on vaa tarttuvia ja muutenki jotkut 90-luvun biisit on ihan hyviä! Olin paikan päällä joskus klo 20 aikoihin, ja törmäsin Pauliinaan ja tän kaveriin. Keikka alkoi puol ysiltä ja saatiin iha ok paikat, jossain vaiheessa eksyttiin jopa eturiviin asti, haha. Keikka oli ihan mahtava, tulihan siinä kuultua vaikka mitä kyseisen bändin hittejä. Muun muassa Ei kenenkään maa, Romeo & Julia, Alla koivupuun.. Huhhuh!  



Esko Eerikäinen juonsi Movetronin lavalle







Keikan jälkeen törmättiin Esko Eerikäiseen joka toimi dj:nä ennen keikkaa, ja otin sit sen kaa selfien :D Sillä oli Guns N' Rosesin paita joten pitihän sitä kehua kui asiallinen paita tällä oli. Nähtiin myös vielä itse Movetronin laulaja Päivi Lepistö, jota kiitin keikasta ja otettiin myös selfie.
Oli muuten nyt eka kerta ku näin Movetronin livenä, kiitos vielä ihan mahtavasta keikasta koko bändille! Kiitos myös Pauliinalle seurasta.


Lauantaina juhlittiin äidin synttäreitä muutaman sukulaisen kesken, siskon poikaystävä oli myös mukana. Aluks oltiin ihan vaa meillä, syötiin hyvin ja kunhan oltiin. Illemmalla otettiin muutamat, ja otin sit suunnaks Sorsapuiston ku Jaakko oli siellä. Juotiin siinä muutama pussikalja jonka jälkeen nähtiin sisko ja pari kaveria ja mentiin Venetsialaisiin kattoon ilotulitusta. Olihan se nyt ihan hieno, aattelin vaa et ois voinu kestää vähän pidempään..


 
Rakettien jälkeen feidattiin muut ja lähettiin Jaakon kaa ettimään Soilea Majavabaarista. No, ei löydetty sitä sieltä mut Jaakko jäi suustaan kii jonkun Korpiklaanin jäsenen kaa :D. En ees tajunnu et se oli siitä bändistä enne ku Jaakko sit mainitsi siitä vasta ku oltii lähdetty kyseisestä baarista... Murr! :D No mut joo, sit lähettiin Ale Pubiin ku tää Soile olikin siirtyny sinne. Juotiin ja laulettiin karaokea. Myöhemmin otettiin suunnaks Roosteri, ku siellä oli Van Halen Tribute Band. Heiluttiin Jaakon kaa siinä eturivissä, tanssittiin yhdessä jonkun kappaleen aikana ja Jumpin aikana tottakai hypittiin :D





Keikan jälkeen nappasin settilistan itelleni ;3.

Ihan täydellinen settilista!

Kiitos myös Van Halen Tribute Bandille aivan mahtavasta keikasta! Oli kyllä loistava ilta.
Kiitos Jaakolle ja Soilelle seurasta! :)

Joo, eipä mulla muuta. Ens viikonloppuna taas keikkaa pukkaa!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti