rrock'n roll child

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

King Company @ Jack The Rooster

Moi! King Companylla oli Roosterissa keikka tossa perjantaina. Bändi on siis helsinkiläinen, melodista hard rockia soittava yhtye mikä on perustettu joskus 2014, eli ei nyt mikään kauheen vanha yhtye. Oon vasta tässä ite hiljattain tutustunu bändin musaan, albumikin ilmestyi jonkin aikaa sitten. En oo ehtiny ihan kokonaan kuunteleen tota albumia, mut voin kuitenkin jo sanoa että kuulostaa oikein hyvältä! Ja bändissähän on ainaki itelle tuttuja muusikoita: Pasi Rantanen (laulaa myös mm. Thunderstonessa), Antti Wirman (oli joskus Children of Bodomin kiertuekitaristina), Jari Pailamo (soittaa mm. myös sellaisessa yhtyeessä ku Ponies To Kill), Time Schleifer (soittaa tai on soittanut Enfarcessa) ja Mirka Rantanen (soittaa mm. Raskasta Joulua -kokoonpanossa). Varmasti tuttuja nimiä ainakin niille jotka kuuntelee suomalaista metallia.

Oltiin Tampereen Hannan kaa jo hyvissä ajoin paikalla, ja siellä olikin jo sitten aika hyvin väkeä kun itse keikka alkoi. Istuttiin jossain nurkkapöydässä ja kuunneltiin sieltä keikkaa. Kävin kuitenkin yhessä vaiheessa lavan eessä ku halusin saada muutaman kuvan ja fiilistelin siinä samalla. Oli kyllä erittäin hyvä meininki! Parhaat biisit oli ehdottomasti Shining, No Man's Land, Cast Away ja In Wheels of No Return.


Pasi Rantanen, Antti Wirman, Jari Pailamo.

Time Schleifer.






Mirkasta oli vaikee saada kuvaa ku oli rumpujen takana mut ehkä mä vielä joskus saan siitäki kuvan. Keikan jälkeen otin Pasin ja Antin kaa selfiet. ;3 Oli kyllä mahtava ilta!

Kiitos King Company hienosta keikasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti