rrock'n roll child

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

26.-27.5.

Moi! Viikonloppu on mennyt ihan kivasti ja ajattelin vähän kertoa mitä tuli tehtyä.

Pe 26.5.
Kuulin et Vince Boncamper ja Lovexin Theon ois esiintymässä Väinö Linnan Aukiolla. Mietin eka että jaksaako sitä mennä ja sit yllättäen Janskulta tuli viestiä et lähtisinkö yksille. Käytiin ensin kansainvälisillä suurmarkkinoilla, kunhan katteltiin ja käveltiin muuten vaan kaupungilla. Satuttiin juuri käveleen Väinö Linnan aukion ohi ku kuultiin sieltä musaa ja katoin et hei, siellähän se Theon soittaa! Päätettiin sit mennä hetkeks kuunteleen keikkaa. Theon oli siellä lavalla yksin soittamassa kitaraansa ja mietin aika kovaan ääneen et missäs se Vince on. Tajusin sit heti sen sanottuani et se seisoo ihan mun edessä :D. Juuri näin! Mutta voi vitsi että oli kyllä huikee keikka, tuli kuultua vaikka mitä hienoja biisejä eri artisteilta. Tuli Elvistä, Jetiä, XL5:ttä jne. Yllätyin et tuli myös JVG:tä!



Vince otti livevideoo Instaan!



Keikan jälkeen kysyin Theonilta kuvaa ja sen jälkeen höpistiin vähän aikaa jotain, halattiin ja sanoin et nähään taas. :3 Ois ne vielä soittanu muutaman setin mut päätettiin kuitenkin jatkaa matkaa Roosteriin. Olihan Theonia kuitenkin kiva nähä pitkästä aikaa! Loppuilta meni sit Roosterin kattoterassilla. Oli ihan mukava ilta.

La 27.5.
Olin kuullu et Mikael Gabrielilla ois keikka Särkänniemessä. Vaikken kyseistä artistia kauheesti kuuntele nii päätettiin kuitenkin lähteä tsekkaamaan keikkaa Janskun kaa. Ja onhan Mikaelilla muutama sellanen biisi minkä halusin ehdottomasti kuulla livenä. Esimerkiks Kipua, Loistat pimeäs, Liikaa sussa kii ja Älä herätä mua unesta oli mahtavaa kuulla! Tuli myös kuultua pari versioo Vain elämää-ohjelmasta, Kaunis päivä ja Pauhaava sydän. Sää ei ollu mikään paras ku satoi mut onneks se ei ollu sentään kaatosadetta. Hyvin selvittiin!







Keikan jälkeen käytiin lavan takana kattomassa josko päästäis tapaamaan Mikaelia, mut siellä oli niin paljon faneja ja kaikki vaan töni ja meinattiin liiskaantua sinne. Kyllä se sinne lavan taakse tuli mut se ei millään ehtiny jutteleen kaikkien kaa.
Ja hei, pikku vinkki ihmiset: älkää saatana tönikö! Vaikka se Mikael ois kuinka ihana tahansa ja haluut päästä kuvaan sen kaa nii muiden töniminen ei todellakaan auta asiaa! Oli ne järkkäritki siinä vähän koetuksella ku ne joutu kokoajan huutaan et älkää tönikö. Toisaalta, ainahan ne innokkaimmat fanit on tollasia mut ei voi silti ymmärtää. Tai sit ei vaan pitäs mennä ollenkaa sinne muiden sekaan, haha. Mikael tais kans jotain sanoo et kunnioittakaa toisianne. Oon täysin samaa mieltä! Mut ei mua jääny harmittaan vaikken päässytkää ny jutteleen Mikaelin kaa, tuleehan niitä tilaisuuksia varmasti myöhemmin.
Lähdettiin sitten Lidliin, jonka jälkeen hengattiin vähän aikaa Janskun poikakaverilla. Myöhemmin sisko ja sen poikakaveri tuli ja lähdettiin porukalla pitseriaan. Sen jälkeen palattiin takas Janskun poikakaverin kämpille ja pidettiin leffailta, katottiin Bodom missä Mikael Gabriel näyttelee. Oli muuten oikeesti hyvä leffa, vois kattoo joskus uudelleen!

Tänää aattelin olla ihan vaa kotona, ku en keksi oikein muutakaan. Ainii, varattiin tänää laivamatka Tallinnaan, sinne siis heinäkuussa. Oon niin innoissani!!

Että tämmöstä tällä kertaa, palaillaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti