rrock'n roll child

tiistai 5. helmikuuta 2019

Olli Herman & Rock And Roll Sensation @ Ilves Bar&Night


Moi!
Ihana Olli Herman esiintyi perjantaina Ilveksessä Rock And Roll Sensation -coverbändin kanssa. Sinne oli tottakai mentävä ja sain Iltsusta seuraa. Aloiteltiin ensin Iltsun luona ja suunnattiin kympin maissa paikan päälle. Facebookissa sanottiin että keikka alkaisi klo 23, mut meille selvisi vasta oven eessä et paikka aukee vasta sillon. Onneks vieressä oleva Amarillo oli auki, joten käytiin siellä yksillä, ja mentiin 23 jälkeen Ilvekseen. Siihen aikaan ei ollut paljoo porukkaa, mut bändin ja Ollin tullessa lavalle joskus puol yhen maissa paikalla oli paljon enemmän porukkaa, ja aika moni tuli meidän lisäks lavan eteen fiilisteleen. Oli eka kerta kun nähtiin Olli tuon coverbändin kaa, ja bändi kyllä soitti todella hyvin! Kuultiin kaikkia ihania hittejä. Oli kiva kuulla mm. Van Halenia, Europea, Bon Jovia, Ozzy Osbournea.. Ihan mieletön keikka ja tottakai Olli otti paidan pois vikan biisin aikana.











Keikan jälkeen jäätiin hetkeks venaamaan Ollia, mut hän ehti kiitämään jonnekkin. Ollilla oli kyllä aika kiire viikonloppu, kun seuraavana päivänä Olli oli jakamassa vuoden metallipalkintoo Emma-gaalassa, ja hänellä oli myös toinen keikka jossain. Olli on mukana myös uudella Selviytyjät Suomi -kaudella, ja tietysti aloin seuraamaan tuota ohjelmaa. Mut tää ei varmaan ollu yllätys? :D

Kiitos Ollille ja Rock And Roll Sensationille aivan mahtavasta keikasta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti