rrock'n roll child

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Tallinnan reissu


Moi!
Tehtiin porukoiden kanssa pieni kesälomareissu Tallinnaan juuri tiistaina. Bussi lähti Tampereelta kahden maissa päivällä ja sillä sitten köröteltiin Helsinkiin. Matkan varrella näkyi kauniita maisemia ja varsinkin Valkeakoski näytti nätiltä kun mentiin sitä kautta.




Helsingissä oli kovin sateista kun päästiin perille, mut yllättäen sade loppui kun päästiin satamaan.




Laivaan pääsi samantien kun tultiin terminaaliin, mut koska siinä oli niin paljon jonoa niin juotiin yhet jonka jälkeen sit päästiin laivaan. Etsittiin hytti, jätettiin laukut sinne ja suunnattiin johonkin laivan kahvioon missä söin tosi täyttävää mutta hyvää toastia.




Myöhemmin sitten vaan kierreltiin laivaa, ja käytiin kannella ja tietenkin taxfreessa josta ostin jo vähän juotavaa. Istuskeltiin myös muutamissa baareissa, sekä käytiin kuuntelemassa trubaduuri Antti Lipposen keikkaa. Se oli yllättävän hyvä, ja kun hänelle sai esittää toiveita. Hän veti mm. Bon Jovia, Elvistä ja Eaglesia. Keikan jälkeen otettiin jopa yhteiskuva.



Tsekattiin mitä täällä oli mut ei jääty katteleen sen enempää. Muumit <3










Seuraavana aamuna, vain neljän/viiden tunnin unien jälkeen syötiin laivassa hyvä aamupala, jonka jälkeen noustiin maihin. Oli siistiä olla pitkästä aikaa Tallinnassa. Tuli shoppailtua paljon, mukaan lähti uudet sukkikset (vanhat hajosi Sauna Open Airissa), parit hienot legginssit, Mötley Crüe-paita ja… vyölaukku! Oli tosi tyylikkään näkönen ja sai kaksi yhden hinnalla, äiti otti ittelleen toisen. Tuli myös ostettua lisää viinaa.. :’D










Shoppailun jälkeen palattiin takas laivaan, vietiin ostokset hyttiin ja käytiin vielä taxfreessa ja istumassa kannella. Taxfreesta tuli ostettua karkkia. Käytiin myös syömässä laivan GrillHousessa, oli aivan taivaallista ruokaa. Trubaduurilla oli tänäkin päivänä keikka jota ehdittiin myös käydä kattomassa.





Laiva taisi olla muistaakseni neljän maissa Helsingissä ja mentiin bussilla Tampereelle. Tampereella oltiin seiskan jälkeen, oli niin väsynyt olo. Oli kuitenkin ihana reissu!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti